"Tahdotko sinä koettaa sitä?" kysyi pappi.
"En vielä", vastasi Akontios kainosti. "Semmoiseen yritykseen puuttuu minulta tarpeeksi kokenutta kättä, jonka ensin pitää tottua luomaan itsenäisesti, ilman kokeneen mestarin neuvoja, eikä minulla myöskään ole naisellista esikuvaa, jonka muodon voisin lainata semmoiseen Afroditeen. Sinä tiedät herra, ett'ei taideniekka luo mitään itsestään. Hänen ansionsa on se, että hän saattaa tehdä havaintoja ja niitä taideteoksessa esittää. Mutta en milloinkaan, en edes Athenan kaduilla, ole kohdannut muotoa, joka olisi sen kuvan vertainen, jota kannan sydämessäni."
"Yhden olen tosin tuntenut", sanoi pappi, puoleksi ajatuksissaan. "Kohtalo on nyt hävittänyt sen, minkä taltta vaan olisi voinut ikuistuttaa."
Kun aamiaista oli nautittu, otti Melanippos avuliaan Klitifonin käsistä viitan hartioilleen ja astui nuorukaisen edellä torille, jonne jo alkoi lukuisasti kokoontua mieshenkilöitä kaikista eri arvoluokista.
Tie vei molemmat kävelijät arkontti Karidemoksen palatsin ohi. Se oli tavattoman suuri, melkein linnantapainen rakennus, joka torille päin ainoastaan näytteli muhkeita muurejansa ja tavattoman porttinsa sekä pylväskäytävän, niin sanotun propylaionin. Kun Melanippos ja Akontios menivät ohitse, tuli juuri arkontti itse loistavan seurueen keskellä ulos pylväskäytävän kautta. Akontios huomasi, että hieno puna nousi Afroditen papin poskille. Melanippos tervehti; Karidemos vastasi tyynellä kohteliaisuudella, arvonsa tuntevan ylimyksen tavoin.
"Kaupunkimme päämies", sanoi pappi, kun olivat kuulomatkaa etäämpänä, "Karidemos, ankara, jäykkä mies, ennemmin luotu tyranniksi kuin arkontiksi, mutta — se täytyy hänen vastustajansakin myöntää — hyväntahtoinen ja palavan isänmaanrakkauden elähyttämä."
"Niin, hän on todellakin ruhtinaan näköinen", vastasi Akontios; "loistoa hän myöskin näkyy rakastavan, sillä en Athenassakaan ole nähnyt semmoista kullan ja purppuran hohtoista seuruetta, kuin hänen. Se on melkein persialaista!"
"Kansa suosii tuollaista loistoa", sanoi pappi. "Kuitenkaan ei voi olla tunnustamatta, että Karidemos ei suinkaan ole joutunut itämaalaiseen ylellisyyteen. Vaikka hän onkin loistoa rakastava, on hän kuitenkin Kreikkalainen, ja kultainen kohtuus vallitsee hänen tuhlaamisessansakin."
He menivät eteenpäin. Tuli yhä ahtaampia ja huonommannäköisiä katuja sitten taas leveämpiä, mutta näöltään vieläkin köyhempiä, kunnes he viimein pysähtyivät valkeaksi kalkitun pienen talon luo etäisimmässä etukaupungissa.
"Täällä asuu Koronis, erään paflagonilaisen puutarhurin leski", sanoi pappi. "Talonsa harvat asuinhuoneet hyyrää hän ja tyytyy itse kyökkiin. Äskettäin vielä asui täällä eräs nuori kuvanveistäjä, josta odotettiin tulevan jotain suurta, mutta valitettavasti eräissä kemuissa surmasi hänet raivoisa kumppani. Täällä ei kysellä paljon huoneita. Jos Koroniksella, vastoin luuloani, ei sattuisi olemaan vapaata, niin hän kyllä voi neuvoa, mistä me löydämme semmoisen."