Hän oli huomannut hetkisen ja laskeunut tienreunalle syömään palan ohraleipää ja kranaattiomenan. Sitten kavahti hän pystyyn ja silmäili vapaasti ja vilkkaasti ympärilleen. Näköala oli todellakin viehättävä. Vasemmalla näkyi kaupunki ja Tragasai-saaret; kauempana Mykalen vuorenselänne jyrkkine niemekkeineen, joka pistäysi tummansiniseen mereen ikäänkuin jättiläismiekan kärki, ja vastapäätä, lahden toisella puolella, ranta kylineen ja huviloineen — kaikki taivaallisessa loistossa.
"Minua ei kummastuta", sanoi Akontios itsekseen, "että Mileto niin suuresti rakastaa kaunotaiteita. En koskaan — en edes Athenassakaan ole nähnyt niin ihmeellisiä valonväreitä, sellaista muotojen ja värien uhkeutta!"
Hän pudisti pölyn vaatteistaan, heitti viimeisen silmäyksen vastaiseen rantaan, jossa sinerti kaksi suurta männikköä, osottaen missä maailman mainio Maiandros purkaa vetensä mereen, ja meni eteenpäin, kysyen itseltään, olivatko hänenkin tulevaiset kohtalonsa luikertavat yhtä monessa kiemurassa, kuin hopeanhohtava joki.
Vähän ajan kuluttua tuli hän komean huvilan luo. Uteliaasti hän katseli yli aidan puutarhaan, joka kolmelta taholta ympäröi rakennusta. Lehteviltä käytäviltä kuului näet vallatonta melua, äänekkäitä huutoja sekä kaikuvia naurunhohotuksia. Viisi tahi kuusi hienosti puettua nuorta miestä, jotka nähtävästi äskettäin olivat nousseet juomapöydän äärestä, kulkivat, juomingista iloisina, viiniköynnösaitojen ja laakeripensastoin välitse.
"Katsoppas, Konon, enkö ollut oikeassa!" sanoi nyt mustasilmäinen nuorukainen, jonka kalpeihin kasvoihin ei ylenmäärin nautittu viinikään tuottanut vähintäkään punaa. "Sinä luulet tarvitsevasi ainoastaan rypistää kulmakarvoja, niinkuin Zeus, kun hän Olympon kukkuloita järkyttää. Mutta Neaira on siveä tyttö, eikä rikas Kononkaan voi viekoitella häntä pois hyveen tieltä."
Puhuteltu, kookas, neljättäkymmentä vuotta vanha mies, seuran vanhin, katsahti nuoreen Olorokseen pilkallisesti.
"Luuletko ehkä, poika parka", sanoi hän äänekkäästi, "että minä huolin kydonilaisista omenista, joita kasvaa pitkin maanteitä. Alkmenen poika hankki itselleen! Hesperiidien hedelmiä, ja hänen hengenheimolaistansa houkuttelevat aina vaikeudet. Juuri siitä syystä, että olin kuullut Neairaa kehuttavan harvinaiseksi poikkeukseksi, kutsutin hänet tänne tänään, ja olisin todellakin pannut pahaksi, jos hän heti ensi ylläköllä olisi antautunut, kuten teidän Lysistratenne ja tuo iäti hymyilevä Nike. Muuten, huomasitteko mikä todellinen taiteilijatar tuo pienokainen, nuoruudestansa huolimatta, on? Ei milloinkaan ennen ole tässä talossa soitettu huilua niin mestarillisesti, kuin Neaira sen teki. Hänen toverinsa oli hänen rinnallaan kuin Midas Apollon rinnalla."
"Koettaapa tuo asiata hämmentää", nauroi Oloros. "Sinä ylistät taiteilijatarta, kun et naista voittanut."
Nyt muutkin sekaantuivat vilkkaasen keskusteluun, sillä kaikki tiesivät, että Kononista, vaikka olikin jo ijän puolesta vakaantunut, oli hengen-asia, että häntä pidettäisiin voittamattomana. Ja jos muuten hänen ylpeyttään säästettiinkin, niin ei nyt, kun oli nautittu niin monta pikarillista viiniä, huolittu sanoja säästää.
Kuta enemmin Konon koetti näyttäytyä tyyneltä ja välinpitämättömältä, sitä selvemmäksi kävi hänen suuttumuksensa, kun vielä heidän kävellessään päihtymys hänessäkin tuli yhä näkyväisemmäksi.