"Alakuloinen? Hauskassa Miletossa? Mitä ihanimman taivaan alla?
Keskellä satamakadun vaihtelevaa elämää ja hälinää?"
"Niin Neaira. Minä en löytänyt sitä, mitä hain."
Hän kertoi vastoinkäymisestään pyörykällä ja kuinka raskaalta tuntui, kun sopivan esikuvan puutteessa ei voinut ryhtyä teokseen, joka jo melkein valmiina häämöitti hänen mielessään.
Neaira tuli miettiväksi.
"Siis eivät jäykät, isoiset kaunottaret, jommoisia taiteilijat käyttävät jumalainkuviksi, kelpaa sinulle?" kysyi hän hitaasti. "Niin, minkä näköisen pitäisi sitten sen tytön oleman, joka soveltuisi sinulle?"
"Sinun näköisesi", huudahti Akontios, Neairan kasvot hehkuivat purppuranpunaisina.
"Minunko näköiseni?" änkytti hän. "Mutta semmoisia lienee tuhansittain."
"Ei kymmentäkään!" vastasi Akontios. "Ja näitä kymmentä on vaikea löytää ja vieläkin vaikeampi saada käsiinsä."
"Ja mitä pitää semmoisen tytön tekemän, jonka mukaan sinä tahdot veistää kuvasi?"
"Ei mitään. Hänen pitää ainoastaan seista liikkumatonna siinä asennossa, johon minä hänet asetan."