"Herra", sanoi hän hymyillen, "jos minä saan tuoda esiin nöyrän neuvoni, niin kavahda itseäsi ajattelemattomista päätöksistä. Tietäjän ennustus kaikuu vielä kaikkien korvissa, ja nykyisessä mielentilassaan voisi kansa pitää valan rikkomisena sen, joka vaan olisi kavaltajan kohtuullinen kuritus."
"Minä näytän kansalle, ett'en sitä pelkää, jos se käyttäytyy narrimaisesti!" huusi Karidemos. "Tule lähemmäksi, Kydippe! Minä tahdon näyttää rahvaalle, että minä olen tyttäreni naittaja, ett'ei hänestä määrää sokea sattuma eikä mielipuolen lapsellinen oikku. Minä tiedän, Konon, että rakastat Kydippeä, ja että jo kauvan olet pyrkinyt päästä hänen suosioonsa. Olin aikonut antaa ajan jouduttaa teidän yhdistystänne; mutta nyt näen olevani pakotettu käyttämään isän-oikeuttani viipymättä. Tämän oikeuden nojalla kihlaan teidät, ja sinulle, Konon, heitän hääpäivän määräämisen."
Kononin kasvot kirkastuivat. Änkyttäessään kiihkoissaan muutamia kiitossanoja, tarttui hän arkontin käteen ja nosti sen huulilleen. Sitten kääntyi hän Kydippeen omituisella nöyryydellä, jota ei edes voitu havaita hänen käytöksessään Karidemosta kohtaan. Ääneti ja liikkumatta seisoi tyttö pronssisen kuvapatsaan vieressä, joka oli pienennetty muodostus satamakadulla olevasta muistopatsaasta. Hänen neitseelliset kasvonsa, muutoin niin lempeät ja viehättävät, osottivat nyt ensi kerran hämmästyttävää yhdennäköisyyttä hänen mainion vaarinsa, ankaran tahdonlujuutta ilmaisevien kasvojen kanssa, ja tämä aina näkyi käskevän ja kieltävän. Mutta ennenkuin Konon vielä oli ehtinyt sanoa hänelle sanaakaan, kuului palvelijan ilmoitus, joka läsnäolijoihin vaikutti samoin, kuin jos ukonnuoli olisi heidän keskellensä iskenyt. "Akontios, mylasalainen kuvanveistäjä, pyytää päästä armollisen arkontin puheille."
Kydippen jäykkä muoto elostui näistä pääorjan sanoista: hänen poskensa hehkuivat, huulet liikkuivat, hänen rintansa aaltoili ikäänkuin hengästyksestä. Konon säpsähti, ääni tarttui kurkkuun, kädet puristuivat nyrkkiin. Karidemos sitä vastoin koki turhaan tukehuttaa kiivastumistaan; hän teki liikkeen ikäänkuin olisi tahtonut ajaa ulos palvelijan, joka toi niin häpeällisen sanoman.
"Otetaanko häntä vastaan?" kysyi Konon, kun ei Karidemos mitään virkkanut.
"Otetaan. Tahdonpa nähdä kuinka pitkälle poika ulottaa röyhkeyttään, ja mitä hän tuo esiin, antaakseen mielettömälle ilveilylleen edes jonkinlaisen oikeuden muodon. Käske hänet sisään, Protesilaos!"
Hetki kului jännitetyssä odotuksessa, kunnes Akontios, uskalikko, näyttäytyi ovessa.
"Terve teille!" sanoi hän epävakaisella äänellä.
Ei kukaan vastannut.
"Minä tulen", jatkoi Akontios, "rukoilemaan jalomieliseltä Karidemokselta anteeksi tekoa, jota kuolematon Eros itse on käskenyt minua tekemään."