"Miksikä et, sinä pieni hupakko?"
"Siksi että halveksin pelkuria, jolta kerjäläinen on saanut viedä morsiamen."
"Oletko menettänyt järkesi?" kähisi Konon, otsa rypyssä.
"En suinkaan. Minä käytän vaan oikeuttani. Minä voin valita ostajani haluni mukaan; ja miehiä, joita halveksin…"
"Häpeemätön!" huusi Konon, huomatessaan ympärilläolijain huulilla pilkallisen hymyn.
Hän kourasi koriin, mutta Neaira otti häntä kiinni ranteesta.
"Pois!" huudahti hän tulisesti, sillä hänen oman kurjuutensa muisto valtasi hänet nyt. "Luuletko, että minä niin helposti annan riistää pois omaisuuteni kuin sinä?"
Ympärillä olevien hymy puhkesi nyt ilminauruksi. Röyhkeä Konon ei yleensä ollut rakastettu. Jokainen soi hänelle mielellään sen tukalan tilan, johon Neaira hänet saattoi.
"Kurja olento!" huusi Konon, temmaten itseään irti. Hänen äkillisestä tempomisestaan lennähti kori kukkineen maahan. Kaikkialta kuului äänekkäitä paheksivia ja osanottavaisia huutoja.
"Kas niin", sanoi Konon, "nyt toivoakseni olet sinä taipuvainen ilmoittamaan tavarasi hinnan; sillä pölyssä maannutta tavaraa ei kukaan Miletolainen osta."