"Kuinka mielelläni suostuisin viemään sanan Kydippelle! mutta se on, sen mukaan kuin olen huomannut, aivan mahdotonta; hänen isänsä ympäröi häntä kolmikertaisella vartiostolla, eikä kukaan orjista uskalla tehdä Karidemoksen käskyä vastaan."
"Voi hyvin, herra! Rukoilen kaikkia jumalia, että he suojaavat ja varjelevat sinua."
Tämä kirje teki papin mielen alakuloiseksi. Siihen asti tottunut kun oli toimimaan turvattinsa hyväksi — sillä hänen kirjeenvaihtonsa Klitifonin kanssa tarkoitti etupäässä Akontioksen onnea — näki hän itsensä tämän ilmoituksen johdosta olevan pakotetun istumaan ristissä käsin. Joll'ei Klitifon voinut päästä Kydippen luo, niin ei toinenkaan sanansaattaja saanut parempaa aikaan. Akontios itse taas ei voinut astua maalle Miletossa heittäymättä varmaan kuolemaan.
Niinmuodoin päätti pappi toistaiseksi kärsivällisesti odottaa. Mutta jo seuraavana päivänä katui hän tätä epäilevää mielialaansa. Hän sanoi itselleen, ett'ei hänellä ollut oikeutta niin kokonaan joutua epätoivoon rakkaan Akontioksensa tulevaisuudesta ainoastaan sentähden, ett'ei hän sillä hetkellä nähnyt mitään keinoa päästä pulasta. Viisas, maailmaa kokenut mies, jota tämä kova onni ei koskenut niin välittömästi, oli ehkä vielä keksivä keinon. Ja niin kääntyi Melanippos huolinensa Filostratos ruhtinaan puoleen.
KYMMENES LUKU.
Kolme päivää myöhemmin vietettiin hallitsijan hovissa yhdet niitä juominkeja, joiden kehuttiin kelpaavan esikuviksi kaikkialla, missä vaan Helleenien kieltä puhuttiin. Filostratos ruhtinaan kukilla koristetuissa saleissa ei vallinnut ionilaista ylellisyyttä eikä boiotilaista kohtuuttomuutta, vaan todellisen ideaalisen elämännautinnon täydellistä sopusointuisuutta. Jos muuten kreikkalaiset juomingit eivät päättyneet ennenkuin useimmat osan-ottajat olivat pikariin heittäneet kaiken tajunsa, niin oli Bakkhos täällä sitä vastoin vaan huolista päästävä jumala, virkistäjä ja innostaja, joka teki ihmiset kykenevämmiksi ottamaan vastaan kaikkea ihanaa ja jaloa. Huilunsoitto ja viehättävien tanssijatarten miellyttävät liikkeet vaihtelivat iloisen keskustelun kanssa, joka, vaikka olikin keveätä, usein koski vieläpä toisinaan koki selvittääkin taiteen ja elämän syvimpiä kysymyksiä, valtio-oppia ja viisaustiedettä. Eivät mitkään vähätietoiset tavalliset ihmiset, joiden ainoana etuna oli heidän ylhäinen syntyperänsä, saaneet nauttia tämän jalon ruhtinaan seuraa; päinvastoin valitsi Filostratos, katsomatta nimeä ja sukuperää, ystävänsä kaikkialta, missä hän vaan tapasi rakastettavaa hilpeyttä, suuria luonnonlahjoja ja jaloja luonteita.
Niin venyttiin patjoilla maljain ääressä ja nautittiin khiolaisen rypäleen mehua, kun Ximmias, joka tavallisesti aina ensimmäisenä sai kuulla kaikki uutiset, hiukan myöhästyneenä astui saliin ja harvinaisella juhlallisuudella lausui:
"Terve ruhtinaalle, jonka vahva käsi meitä varjelee! Miletossa ovat merirosvot nousseet maalle!"
"Mahdotonta!" kuului joka jakkaralta.
"Kerro!" sanoi Filostratos. "Mistä sait sen sanoman?"