Raamatun hengessä tarkastettuina kreikkalaisten jumalain tarut tuskin ovat pyhiä, mutta hilpeä, kauneutta kaipaava rahvas Kreikassa ajatteli toisin. Sivistynyt Kreikan yleisö oli jo vuosisatoja ennen Kristuksen syntymistä enemmän tai vähemmän ateistinen; valtio vain ylläpiti tätä uskonnollista tarustoa sivistymättömän rahvaan takia. Aivan samalla tapaa kuin nykyään monet Europan valtiot.
Kerron seuraavassa muutamia kreikkalaisia taruja muinaisajan kreikkalaisten ja roomalaisten kirjailijain kertomusten mukaan.
Troijan sodan syyt.
Paris.
Troijan kuninkaalla Priamolla ja hänen puolisollaan Hekuballa oli monta lasta. Uljain oli Hektor, mutta komein oli Paris. Ennen Pariksen syntymää näki Hekuba sellaisen unen, että hän kantoihin kohdussaan onnettomuutta tuottavaa tulikekälettä. Viisaat tietäjät selittivät, että lapsesta oli sukeutuva Troijan turmio. Estääkseen tämän lähettivät vanhemmat onnettoman lapsen Ida-vuoren kukkulalle menehtymään erämaahan.
Mutta Paris ei kuollutkaan. Karhu häntä imetti, ja muutaman ajan perästä nähtiin hänet leikittelemässä paimenten poikain kanssa Ida-vuorella. Hänestä kasvoi rohkea, kaunis ja väkevä nuorukainen, kaikessa tovereitaan paljoa etevämpi. Kuninkaallisesta suvustaan hänellä ei ollut aavistustakaan. Mieheksi vartuttuaan hän ahdisteli vuoriston villipetoja niin suurella menestyksellä, että häntä ruvettiin nimittämään kunnianimellä Aleksander, "miesten mies". Naisten parissa hän liikkui kuin Lemminkäinen suomalaisissa taruissa, niin että hänen maineensa kulki aina jumalien asuinsijoille saakka, Olympoon. Eräs vuorinymfi Oinone kietoi hänet pauloihinsa, ja tämän sinipiian kanssa hän vietti onnellista elämää karjojensa kesken, tyytyväisenä halpaan elintapaansa ja koruttomaan kotiinsa.
Hälinä Olympossa.
Meren jumalatar Thetis ja Tessalian kuningas Peleus, Akilleen vanhemmat, viettivät häitään Tessaliassa. Kaikki jumalat ja puolijumalat olivat kutsutut juhlaan, mutta riidanjumalatar, Eris, oli tahalla jätetty kutsumatta, sillä epäsopu jumalien kesken voi muutenkin leimahtaa ilmiliekkiin, ilman että virallinen riidanrakentaja oli läsnä. Mutta tämä harmitti Eristä. Hän keksi pirullisen juonen. Hän hankki kultaisen omenan, jonka kylkeen kaiversi sanat: "Kaikkein kauneimmalle", ja nakkasi sen keskelle hääjoukkoa.
Morsiuspari oli jo poistunut syrjähuoneisiin. Toiset häävieraat joivat, toiset tanssivat, muutamat kuuntelivat Apollonin sitransoittoa ja Muusain kuorolaulua, kun omena kieri sisään ja pysähtyi sen istuimen eteen, mihin Hera, Pallas ja Afrodite (latinaksi: Juno, Minerva ja Venus) olivat sijoittuneet.
Arvaahan sen, mikä kotkotus siitä syntyi jumalattarien parvessa. Kellekkä kultainen omena kuului? Loistelias Hera (Juno), Zeun sisar ja puoliso, jumalien haltiatar, tahtoi sen omistaa sekä kauneutensa että arvonsa nojalla.