— Sinä, nuori mies, et ole näiltä mailta kotoisin, sen näen. Entä nuo naiset! Liian ihanat paimentytöiksi!
— Eivät ne olekaan tavallisia naisia. Tässä näet Heran, tässä Pallaksen, tässä Afroditen. Minä olen Hermes, jumalien sanansaattaja. — Miksis vapiset ja kalpenet. Kuule! Zeus käskee sinua päättämään, kuka näistä kolmesta jumalattaresta on kaunein. Tässä, ota tämä kultainen omena ja anna se kauneimmalle.
— Kuinka minä, tavallinen kuolevainen ja sitäpaitsi vielä maanmoukka, voisin tällaisissa asioissa ruveta tuomariksi? Ei lehmänpaimenen järki sellaista kestä. Jospa vaatisitte, että kolmesta kilistä tai hiehosta valitseisi kauneimman, silloin luulisin tuomitsevani oikein, mutta tällaisista taivaan hienottarista!!
— Tee kuten tahdot, mutta muista, että ylijumala käskee, varoitti
Hermes.
— No voi poloinen päiviäni! Mutta jos ne kaksi suuttuvat minuun ikipäiviksi, kun kolmannelle annan omenan.
— Ei ne suutu, vakuutti Hermes.
— Koetan siis tehdä parastani, kun ei kerran mikään muu auta. — Ennenkuin päätökseni julistan, täytyy minun kumminkin saada tutkia perinjuurin ja tarkasti. Kävisiköhän päinsä saada nähdä jumalattaret riisuttuina?
— Se riippuu täydellisesti tuomarista; sinulla on valta käskeä niinkuin haluat, sanoi Hermes.
— Niinkuinko minäkö haluan??? No, jos niin on, kyllä minä haluan nähdä ne alastomina.
Hermes kääntyi jumalatarten puoleen ja lausui kohteliaasti: