Niinkuin aikaisemmin jo on mainittu, syntyi suuren miehen kuoltua vähitellen hänen elämästään ja hänen teoistaan kokonainen romaanisarja, jossa suitsutetaan hänen mainettaan. Nykyään kirjoitetaan teräviä arvosteluita tällaisen henkilön töistä, hänen elämästään ja hänen suvustaan. Mutta muinoin korvasi mielikuvitus terävän arvostelun, hyvä tahto historiallisen totuuden. Kristuksen ympärille kiedottiin niinikään mitä monikirjavaisin kudos kaikenlaista jaloa ja hyvää elämänkertomusta, niin että vihdoin ei enää tiedetty, mikä oli pidettävä oikeana mikä vääränä. Evankeliumien luku kasvoi kasvamistaan. Toinen seurakunta piti yhtä kertomusta ennen kaikkia totena, toinen taas toista. Vihdoin jouduttiin siihen tilanteeseen, että oli pakko seuloa pois sellaiset kirjat, jotka sisälsivät todistusvoimaltaan toisarvoisia asioita tai joilla ei ollut suurta kannattajajoukkoa. Näin vähitellen neljän vuosisadan kuluttua päästiin siihen, että nykyiset neljä evankeliumia julistettiin kanonisiksi, s.o. määrääviksi eli ohjeita sisältäviksi, toiset saivat tyytyä apokryfisten kirjojen nimeen, joka merkitsee, että niitä pidettiin vähemmän pyhinä, ikäänkuin vain salassa sallittuina.
Hurskas taru kertoo kumminkin ihmeen tapahtuneen yksinpä tässä evankeliumien kanoniseerauksessakin. Oltiin ymmällä eräässä kirkolliskokouksessa, kun ei päästy yksimielisyyteen siitä, mitkä olivat pyhiä kirjoja mitkä vähemmän pyhiä. Kun ei muu auttanut, päätettiin jättää Jumalan ratkaistavaksi koko riita. Asetettiin kaikki evankeliumit temppelin lattialle alttarin ympärille ja poistuttiin pyhätöstä rukoilemaan. Pyydettiin Jumalalta, että Hän suvaitseisi nostaa ne evankeliumit alttarille, jotka olivat pyhiä, ja jättää ne lattialle, jotka vain olivat apokryfeja. Ja katso, kun he palasivat temppeliin, olivat Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit alttarilla, kaikki muut lojuivat lattialla.
Jaakobin alkuevankeliumi oli niiden joukossa, jotka jäivät lattialle. Mutta siitä huolimatta kunnioitetaan ja luetaan hartaudella tätä kirjaa koko katolisessa maailmassa varsinkin kreikkalaisessa kirkossa. Sitä on kunnioitettu tässä kirkossa enemmän kuin yksinpä kanoniseerattuja evankeliumeja. Jaakobin alkuevankeliumilla on ollut, niinkuin saamme nähdä, suuri vaikutus Kalevalankin runoon, jossa kerrotaan neitsyt Maariasta ja Kristuslapsesta.
Jaakob oli Kristuksen velipuoli, ja sanotaan hänen olleen piispana Jerusalemissa, vaikka monet kohdat tässä kertomuksessa todistavat, että kirjoittajalla oli hyvinkin hatarat käsitykset Palestinan maantieteestä ja juutalaisten temppelimenoista. Kertomus on kirjoitettu noin kaksi ja puoli sataa vuotta jälkeen Kristuksen.
Jaakobin kertomus.
(Kaikkein pyhimmän Jumaläidin Maarian syntymisestä.)
Joakim oli hyvin rikas mies, mutta hänen vaimonsa Anna oli hedelmätön. Joakim jätti kotinsa, poistui erämaahan ja rukoili jumalaa, jotta Hän herättäisi hänelle siemenen. Ja Anna tuli hyvin murheelliseksi, pesi tukkansa, pukeutui morsiuspukuunsa, ja astui alas puutarhaansa yhdeksännellä hetkellä vaipuakseen hartauteen. Ja hän äkkäsi laakeripuun ja istuutui sen alle ja huusi Herraa näin lausuen: Jumala, minun isäni, siunaa minut ja kuule minun rukoukseni, niinkuin siunannut olet Saaran kohdun ja olet antanut hänelle pojan Iisakin. Ja kun hän katseli taivaalle, näki hän varpusenpesän laakeripuussa ja hän koroitti valitusvirren ja loihe laulamaan:
Voi minua, kuka minut siittänyt on, mikä äidinkohtu minut muovannut? Sillä kironalaiseksi olen syntynyt Israelin lasten keskuuteen, ja he ovat minua pilkanneet ja nauraneet ulos Herran temppelistä!
Voi minua, kenen kaltainen minusta on tullut?
En taivaan lintujen kaltaiseksi ole tullut;
sillä myös taivaan linnut ovat hedelmällisiä sinun edessäsi, oi Herra!
Voi minua, kenen kaltainen minusta on tullut?
En maan eläinten kaltaiseksi ole tullut;
sillä maan eläimetkin ovat hedelmällisiä sinun edessäsi, oi Herra!