Kirkkaana päilyi taivas aurinkoineen, kuineen, tähtineen ihmisten päitten päällä. Siellä asuivat jumalat iankaikkisessa autuudessa. Niin luultiin.
Synkkänä vaani manala heidän jalkojensa alla. Sumu tai tuli odotti ihmiskuntaa varjojen valtakunnassa.
Mutta maan päällä vaelsivat ihmiset tuskaisina, levottomina, riitaisina. Se mikä heissä huonoa, vajanaista ja katoovaista oli, se oli maasta peräisin. Heissä asui kumminkin pienoinen tulisoronen, joka oli kotoisin tuolta yläilmoista. Ja se tulenlieska, sieluksi sanottu, se pyrki takaisin taivaisiin.
Lohduton oli Vanhan Testamentin oppi: "maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman". Tämä oppi kävi raskaaksi ihmisten sietää. Alkoi kuulua ääniä, jotka julistivat ihmisille ilosanoman, evankeliumin, tulevasta autuaasta elämästä haudan takana. Mistä tämä sanoma ensin kuului, sitä ei varmuudella tiedetä, mutta vähitellen se vyöryi yli koko silloisen sivistyneen maailman. Kristuksen syntymän aikaan se väkevänä kuorona kaikui kaikilta maanääriltä: "Elä vaivu epätoivoon, ihmisparka, sinä saat periä iankaikkisen elämän taivaissa!" Tämä sanoma valtasi kaikkein mielet. Jäytävä pessimismi, toivottomuus, hälveni kuin öinen usva koittavan auringon säteissä. Ihmiskunnalle julistettiin uusi toivo, uusi elämän rohkaisu. Se merkitsi ihmiskunnan sielunelämälle uuden ajanjakson alkua. Tämän opin valtaanpääsemisestä laskevat kristityt kansat uuden ajanlaskun alun.
Ilosanoman toi taivaista Jumalan lähettämä vapahtaja, ihmisten pelastaja, niin väittivät viisaat. He itse olivat vaeltaessaan maailman murheellisia polkuja nähneet, kuinka ihmiskunta kitui ja kiusattiin. Suunnaton sääli täytti heidän sydämensä, sääli ihmiskunnan kovaa kohtaloa. Mutta itse kärsivänä, kidutettuina ihmislapsina he eivät voineet ketään auttaa. Tähän tarvittiin Jumalan apu.
Niin syntyi vähitellen oppi Ilmastuksesta jumalallisen olennon kautta, joka kärsi kaikki ihmisten tuskat, joka otti päällensä ihmisten synnit, mutta joka voitti kuoleman vallan, kohosi taivaisiin ja Jumalan edessä rukoili ja lunasti ihmisten sielut iankaikkisesta kadotuksesta. Vapahtajan ylösnousemus takasi samalla kaikkien ihmisten mahdollisuuden voittaa kuoleman valta.
Intiassa Buddha otti kaikkien ihmisten synnit kärsiäkseen. Egyptissä
Osiris voitti kuoleman vallan, Syyriassa Adonis, Fryygiassa Attis,
Persiassa Mitraa ja Palestinassa Kristus.
Riemulla rahvas tarttui kiinni tähän ilosanomaan, joka kuolinhetkellä vaikutti rauhoittavasti kuin morfiiniruiske vaivatun potilaan ruumiiseen.
Siellä Foinikian rannoilla olivat Byblos-kaupungissa Adonisjumalan pyhät palvomispaikat. Vuosittain vietettiin siellä jumalan ylösnousemisen juhlia. Lukianos silminnäkijänä kertoo, miten rahvas kahtena päivänä surun valtaamana vietti jumalansa kuolemaa. Mutta kolmantena päivänä väki kokoontui meren rannalle odottamaan toivomaansa ilosanomaa jumalan ylösnousemisesta. Suuri kaislapallo lähestyi tuulen tuudittamana rantaa. Väki riemuitsi, pallo korjattiin rannalle. Se avattiin, ja katso, sen sisällä oli pieni kirjelippunen, jossa olivat nämä ainoat sanat:
"Adonis on ylösnoussut."