Äskeistä murhemieltä seurasi nyt hillitön ilonpurkaus. Kansa haltioissaan huusi, ihmiset syleilivät ja halasivat toisiaan, naiset antoivat miehille suuta, ja kaikki hokivat hurmiossa: "Adonis on ylösnoussut!" Sillä Jumalan lähettilään kuolleista herääminen merkitsi heillekin iankaikkisen elämisen perimistä.
Juutalaisillekaan vapahtajan ilmestyminen ei ollut vieras. Messiasta he odottivat suurella kaipuulla, ja odottavat vieläkin. Apostoli Paavali, juutalainen syntyjään, kieleltään ja mieleltään helleeniläinen, nosti suuren huudon: "Messias, jumalan poika, ihmisten vapahtaja, on tullut maailmaan pelastamaan ihmiskunnan tuskasta ja vaivasta; Hän on ylösnoussut, ja hänen avullaan ihmisetkin pelastuvat kuoleman vallasta." Paavali yhdisti juutalaisten ja aasialaisten pelastus- ja ylösnousemusajatuksen ja valitsi sen näkyväiseksi edustajaksi erään hänelle tuntemattoman hurskaan miehen, Josuaan eli niinkuin nimi kreikaksi kuuluu Jeesus. Kristinopin nimellä tämä ajatus on vallannut maailmoita. Europalaisten kansojen mukana oppi on levinnyt yli koko maapallon. Paavalin opin perusajatuksen mukaan on juutalaisten toivottomaan oppiin "maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman" liitetty ilosanoma "Herramme Jeesus Kristus on sinut viimeisenä päivänä herättävä kuolleista".
Historialliseen kantavuuteensa nähden tuskinpa on merkillisempää oppia koskaan maailmassa julistettu. Mahdotonta on laskea, kuinka monta miljoonaa ihmistä sekä ennen että jälkeen Kristuksen on eronnut tästä maailmasta luottaen tähän iloiseen sanomaan.
Mutta iankaikkinen autuus ei ole todettua, vielä vähemmin milloinkaan todistettua; sehän on vain sielun hempeää aavistusta, henkistä morfiinia sielun tuskille ja tulevaisuuden kauhulle.
On aina ollut sellaisia ihmisiä, jotka tätä morfiinia eivät ole kaivanneet eivätkä sitä sietäneet. He eivät rakasta henkistä huumausta eli toisin sanoen uskontoa. Sillä uskontohan ei ole järjen tuomion alainen, se on aina ollut vain tunteitten hurmausta, henkistä lyriikkaa, runoutta. Pyhiä kertomuksia on siis arvosteltava vain novelleina tai romaaneina, eikä tosina tapahtumina. Jos tältä näkökannalta niitä arvostelee, voi niissä huomata henkielämän ikuista kaipuuta kauneuteen, rauhaan ja iankaikkiseen autuuteen.
Tässä kokoelmassa helleeniläinen Lukianos ja persialainen Khayam edustavat huumauksesta vapaata maailmankatsomusta. Korkea oppineisuus ei näy koskaan sietäneen henkistä huumausta.
Maailman sivistyneet kansat luopuvat tätä nykyä joukoittain iankaikkisen autuuden opista, sellaisena kuin sitä vuosituhansien kuluessa on saarnattu ja selitetty. Mutta luopuvatko ne kaipaamasta henkistä hurmiota?
Nykyajan viisaat väittävät, että maailman kansat juuri nyt odottavat, niinkuin Kristuksen syntymänkin aikana, uutta evankeliumia, uutta iloista autuuden sanomaa, uudenlaista pyhyyden säteilyä, uusia glorioita.