— En kun juuri kaupungissa, tuomiokirkon juurella, Snellmanin puiston laidassa, lähemmin sanottuna, Halosen talossa.
En pistopuheista välittänyt enkä hämmentynyt vaan jatkoin reippaasti:
— Muistelkaa veljesten luonteita. Ettekö luule, että kullakin veljeksellä oli vastineensa punaisten kapinassa. Siellä oli tupsupäitä Juhania, hurjia kiivastuksen miehiä, jotka juovuspäissään tekivät mitä tekoja vain. Puhuttiin kapinan aikoina hurjistuneista "Hyvinkään lentävistä". Ette ehkä tietäne, että Hyvinkää on Nurmijärveä, että nämä lentävät juuri olivat veljesten jälkeläisiä, ehkä äpäriä, Jukolan salopirteissä syntyneitä, Hyvinkään kylän erämailla. Oli punaisten joukossa hitaita, jäyhiä Tuomaita, oli hiljaisia metsänkävijöitä Laureja, oli järkeviä Aappoja, jotka koettivat hillitä toisten rajuja tunteen puuskia, olipa ehkä Eerojakin. Ehkä harvakseen.
— Entä Simeonia? kysyi joku.
— Aivan varmasti niitäkin. Ulkokultaisia on aina suurissa joukoissa.
— Yleiseuropalainen liikehän se oli eikä nurmijärveläinen. Vaikeaa on sinun sovitella molempia yhteen, sanoi joku.
— Niin kyllä. Lainaliike se tosin oli. Mutta se tapa, jolla se pantiin toimeen, oli supisuomalainen eli oikeammin puhdas hämäläinen liike, aito nurmijärveläinen.
— Onhan se nokkela yhteensovitus, mutta vain sinun aivojesi työtä, sanoi Lönnrot.
— Ei, ennen minua sen eräs mies oivalsi. Hän oikeammin aavisti sen jo ennen punaisten kapinaa.
— Oliko se Kivi itse?