— Ei pyhä raamattu ole "helpompaa kirjallisuutta"! Minä tosin osaan suomeakin, mutta en ole aivan varma objektisijoista. Opin ensin suomea Raumaalla, kääntäessäni hyvin pakanallisia länsisuomalaisia, sitte Väinämöiseltä karjalanmurretta, myöhemmin Maunu piispalta hämäläistä l:n kanssa, vielä myöhemmin Agricolalta kirjakielen ituja, hieman finbyläisvoittoista, ja nyt lopuksi Porthanilta ja Sipiltä uudempaa suomenkieltä. Osaatko opettaa objektin sijoja?
— Osaan. Se onkin minun kirottua ammattiani, Teidän pyhimyksenne.
— Tule huomenna aamusilla klo 6 luokseni, — Sipi neuvoo tien, — niin annat tunnin objektin käyttämisestä suomenkielessä.
— Istukaamme hyvät naiset ja herrat! Lalli, kutsu punikit sisään!
Lalli! Tietysti se, kaljupää oli Lalli, jonka hiukset irtaantuivat piispan hiipan mukana, kun hän kotiin tultuaan paljasti päänsä, murhattuaan pyhän Henrikin Köyliön järven jäällä.
ISTUNTO ALKAA.
Punikit astuvat sisään ja istuutuvat penkkeihin. Lalli seisoo ovella.
Muutamat Härmän ja Lapuan pojat valkoisine hihanauhoineen, mutta ilman
aseita, ovat hänen apumiehiään. Kiväri, murha-ase, on turha kapine
Tuonelassa. Ei kukaan voi kuolla kahta kertaa.
Pyhä Henrikki napsauttaa sauvakäyrällään kolmasti pöytään ja virkkaa:
— Istunto on alkanut. Pyydän raadin jäeniä ensin lausumaan ajatuksen punakaartin mellakoista Suomessa. Väinämöisellä on sananvuoro:
— Harhaanjohdettu kansa kasuava! Häpeän puna kuolemattomilla poskillani ryhdyn ajatuksiani lausumaan. Tekö minun kansaani? Sitä kansaa, joka sanan voimalla kaikki pulmalliset asiat ratkaisi. Sitä kansaa, joka iki-ihanoissa sananlaskuissaan lausui julki elämän ohjeita. Väkivaltaanko niissä kehoitetaan? Ei, tuhannesti ei! Huutamisella, räyhäämisellä olette koettaneet maailmaa parantaa. Ettekö tiedä, että ei "sanoilla siltaa rakenneta, puita siihen tarvitaan". Ja kun ette saaneet siltaa rakennetuksi tyhjillä sanoilla, ette malttaneet mieltänne, vaan tartuitte miekkaan. Ettekö muista, mitä Kalevalassa sanon Lemminkäiselle, tuolle alituiselle miekkajunkkarille, kun hän miekan ja väkivallan avulla koetti kiskoa irti onnentuojan Sammon kivikkomäestä? Te olette yrittäneet samaa. Olette pistimillä yrittäneet riuhtoa irti muka ijäistä onnea antavaa Sampoanne, josta ette muuten maailmalle ole julistaneet, mikä ja minkälainen se oikeastaan on, ja olette tulleet huomaamaan, että ei se sillä tavalla irti lähde. Olisitte ottaneet oppia minun neuvostani. Sanan voimalla minä sen tein, sanan voimalla se on teidänkin tehtävä, jos mielinette onnistua. Mutta lisäksi, mihin konnamaisuuksiin te olette tehneet itsenne syypäiksi? Mitä hirmutöitä olette harjoittaneet? Olen seurannut suomenkansan vaiheita aivan sen lapsuusajoilta saakka, enkä koskaan ole huomannut enkä kuullut, että suomenkansa olisi ollut taipuvainen sairaaloiseen julmuuteen, että se olisi ihmisverta himoinnut. Aasialaiset kansat siitä vain ovat olleet mainitut. Kuuman auringon pistämät aivot verinäkyjä ovat uneksineet. Ei sitte mustakaappujen loistoaikojen ole Suomessa ruumiinsilpomisista puhuttu. (Sipi nyhti Väinämöistä sarkatakin liepeestä, Maunu piispa ja Agricola siirtelivät tuolejaan), pyhä Henrikki napsautti kolmasti käyräsauvallaan pöytään ja sanoi: