— Herra D.E.D. Europaeus!
— Tiedättekö punaiset miten veljesviha maailmassa päättyy? Kullervo surmasi setänsä Untamon heimon, hän harjoitti monenmoista väkivaltaa. Lopuksi hän syöksyi omaan miekkaansa. Sellainen on maailman meno. Tutustukaa Kullervoon! Hän viettää nykyään täällä Tuonelassa katkeran katumuksen hetkiä.
Pyhä Henrikki avasi suunsa ja sanoi:
— Minun Herrani ja Mestarini on sanonut: joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Tämän opetuksen koko totuuden olette, punakaartilaiset, saaneet omissa luissanne ja lihoissanne kokea. Harvoin on väkivallalla ollut niin lyhyet jäljet kuin teidän toimeenpanemalla. Mutta harvoin on väkivaltakaan ollut tylympää, mielettömämpää ja julmempaa. Jo silloin kuin kastoin teidän rimpuilevia esi-isiänne Kupittaan lähteessä, huomasin, että kansan hiljaisuuden, umpimielisyyden ja säveyden takana piili itsepintainen, jäykkä ja taipumaton mieli. Kiihotettuna tämä luonne kimmahtaa hurjuuteen ja raakuuteen. Näette tässä edustajan sen ajan ihmisistä. Näette Lallin, raadin yleisen syyttäjän, tämän kaljupäisen miehen, joka seisoo tuolla oven suussa. Hän kiukustui minuun, ajoi minua takaa suksilla, niinkuin tekin muka "lahtareita" ja kun hän saavutti minut, teki hän minulle jämt samalla tavalla kuin te, hänen rintaperillisenne, olette tehneet muka vihollisillenne. Hän surmasi minut pistimellä, hän ryösti minut putipuhtaaksi, otti hiipan päästäni, otti kaapun yltäni ja hakkasi poikki sormeni saadakseen pyhän piispansormukseni omakseen; siis aivan yksityiskohtaisesti saman, minkä te nyt olette tehneet valkosille. Hänen rangaistuksensa läheni yhtä nopeaan kuin teidänkin. — Mutta, kristiveliseni, kuunnelkaa nyt tarkkaan mitä pyhä Henrikki sanoo! Kahdeksassa sadassa vuodessa ette ole sivistyneet sen ajan länsisuomalaisia siivommiksi. Se herättää minussa epätoivoa. Paraneeko ihmissuku ollenkaan aikojen kuluessa? Lalli ei minua kiduttanut; hän vaan surmasi. Mutta te olette vielä päälle päätteeksi kiduttaneet ja ruhjonneet uhrinne. Murheellista, perin murheellista. — Herrani ja mestarini sanoo, että jos veljesi sinua vaikka 77 kertaa loukkaa, sinä yhtä monta kertaa olet hänelle anteeksi antava. Tällainen anteeksiantamus on ihmiselle vaikeaa, muutamina kiihotuksen hetkinä mahdotonta. Koston ja vihan halu voittaa lempeyden tunteen. Mutta ihmisen täytyy pyrkiä tästä vihan ja koston tunteesta vapaaksi! Se juuri on ihmisen aateluutta, se juuri kohottaa häntä eläintä ylevämmäksi. Minä olen Lallille antanut hänen rikoksensa anteeksi, olen unohtanut tämän ruhjotun käteni (Piispa kohotti kätensä, josta yksi sormi oli irti hakattu, korkealle ilmaan) ja Lalli on nyt minun uskottu ystäväni, korkean raadin palveleva jäsen. Ottakoot maailman ihmiset tästä esimerkin! Veljesten täytyy sopia verisimmätkin riitansa, heidän täytyy oppia unohtamaan vääryydet. "En puhu omalla suulla, puhun suulla suuremmalla, Maarian sulalla suulla, Herran hengellä hyvällä." Näin ovat teidän esi-isänne laulaneet. Se olkoon loppu minunkin virrestäni.
Kaikki nyökkäsivät päätään hyväksyvästi, punikit painautuivat penkkiä vastaan ja liikutus valtasi Lallin ja valkoiset vartiat.
— Punikit astuvat ulos, raati ryhtyy neuvotteluun, lausui pyhä
Henrikki kaikuvalla äänellään.
Punikit poistuivat ja me kaikki nousimme hiukan jaloittelemaan. Maunu piispa vei Väinämöisen syrjään ja näkyi nuhtelevan häntä. Neidit Vuori ja Koski utelivat vielä tarkemmin minulta punikkien suhtautumisia turvattomia naisia kohtaan ja minä ilolla totesin heidän lausuntonsa oikeiksi. Pyhä Henrikki tiedusteli, olinko hänen puheessaan huomannut objektivirheitä. Minä olin ihmetellyt pyhän miehen virheetöntä suomea, jota harvoin maailmassa saa kuulla hänen arvoisilta henkilöiltä.
— Istunto jatkuu, lausui taas pyhä Henrikki.
Asetuimme istumaan ja puheenjohtaja alotti:
— Mielestäni kaikki nämät punikit joutuvat sielunvaellukselle puhdistumaan ja sivistymään, mutta vaikeutta tuottaa heidän suuri laumansa. Mistä nyt saada miehiä, joihin ne lähettää. Niistä on aina puute. Kanssaihmisten arvosteluun ei aina ole luottamista. Olemme usein todenneet, käyttämällä kaikkialle, yksinpä salaisimpiin soppiin tunkeutuvia kaukoputkiamme, että mies, joka maailmassa kulkee korkeimman kunnian esikuvana, kiikarin läpi katsottuna paljastuu ulkokullatuksi veijariksi. — Mutta koska meillä tässä sattuu olemaan tuores tulokas maailmasta, niin ehkä käännymme hänen puoleensa. Hänellä varmaan on henkilötietoja juuri sellaisia, joita kaipaamme. Pyydän Teitä hyväntahtoisesti lausumaan ehdoituksia. Tahdon edeltäpäin huomauttaa, ett'ei niillä henkilöillä, joihin sielunvaeltajat lähetetään, tule olemaan mitään tuntua siitä, että heissä asuu vieras henki. Tämä henki vaan joutuu näkymättömässä muodossa olemaan joka hetki hyvän suojeluspatroonansa ajatusten ja aivoitusten sivistävän vaikutuksen alaisena.