Gerda. No jonkun kanssa hänen tietysti täytyy puhella, kun ei hän tee meille sitä kunniata.
Kurman. Minun ajatukseni asiasta on se, että meidän ei tarvitse olla asiasta huolissamme. Nimetönhän vakuutti tuolla nuorella herralla olevan mitä rauhallisimman luonteen ja että hän ei tee kellekään ihmiselle pahaa, kunhan vain saa olla rauhassa. Siksi voimmekin sopia, että annamme hänen olla rauhassa.
Malla. Niin kyllä. Sinä voit kyllä niin sanoa — kun sinulla ei ole sydämen rasvettumista. Mutta sen minä vain sanon, että ei ole hauskaa alituisessa kuolettavassa levottomuudessa, ja tiedänpä kyllä, miten tässä tulee lopuksi käymään.
Toinen kohtaus.
Edelliset. Tiina (vasemmalta).
Tiina. Rouva ei ole antanut kahvia.
Malla. Me juommekin sen sijasta tänään sahtia, sillä kahvi on liijan kuumaa tällaisessa paahteessa. Minä tulen kohta sinne.
Tiina (pitkäveteisesti). Vai niin — sahtia — vai niin. Muulloin taas ei mikään virvota niin hyvin kuin kuppi vahvaa ja hyvää kahvia.
Malla. Tiedän kyllä, että sinä olet aika kahvitäti. Kuuleppas, Tiina! Etkö ole huomannut mitään omituista herra Franckissa, kun olet ollut hänelle ruokaa viemässä?
Tiina (hymähtäen). Olenhan minä jotakin huomannut.