Malla (innokkaasti). Mitä sitten?
Tiina. Koko ajan kun minä katan ruokaa pöytään, niin istuu hän ja sihtaa Gerda-ryökkinää, kun tämä istuu riippumatossaan ja lukee.
Gerda (punehtuen). Mitä sinä lörpöttelet?
Kurman. Ahaa! — Ei, Tiina! Rouva tarkoittaa, että, eikö hänellä ole tapana lyödä tarjotinta säpäleiksi, eli heittää sokeriastiata sinun päähäsi?
Tiina. E-ei! Herra jesta kuitenkin. Eihän hän nyt mikään hullu ole.
Malla. Mutta juuri sellainenpa hän onkin.
Tiina (hämmästyneenä). E-ei!
Gerda. Täti tarkoittaa, että hän on hieman — omituinen — hieman —
Tiina. Katsokaas, hullu hän ei ainakaan ole. Kun minä ennen aikaan olin Helsingissä teaatterissa, niin siellä näin minä yhden, joka oli hullu ja hän näytti vallan kummalliselta. Hänellä olivat pitkät kampaamattomat hiukset ja olkiseppele päässään, aivan kuin hevosella, joka on kaupaksi, ja sekös elämöi, niin että oli surkeata nähdä ja mulkoili silmillään näin (mulkoilee kovin silmillään). E-ei herra Franck, joka on niin hieno ja kaunis herra, hullu ole. Kyllä hän on vallan viisas.
Malla. Äläppäs ole asiasta niin vakuutettu. Muutamat hullut ovat niin kavaloita ja voivat niin oivallisesti teeskennellä. Mutta voipa tapahtuakin jonain päivänä, että kun sinä teet hänen tilaansa, niin hän joko sinut kuristaa tai pakottaa sinut syömään laatikollisen tulitikun päitä.