Aksel. En ole, mikä sitten — rakkausko?
Gerda. Eikä! Välinpitämättömyys.
Aksel. Niin, senpä sanonkin — teidän välinpitämättömyytenne saattaa minut epätoivoon.
Gerda. Mutta mitä te sitten oikein tahdotte?
Aksel. Minä tahdon katsella teitä, puhella kanssanne tuulista ja ilmoista, samantekevä mistä hyvänsä. Minä asun teidän perheessänne ja teidän velvollisuutenne on tehdä oloni täällä niin hauskaksi kuin mahdollista. (Pistää vatun suuhunsa). Puhun isällenne siitä että olen kyllästynyt syömään omassa huoneessani. Luonnostaan minulla ei ole vähintäkään taipumusta viettää elämääni ijäisessä hiljaisuudessa kuin mikäkin pilaripyhimys. Minä rakastan Leibnitzin monadeja ihan hulluuteen asti ja jumaloin Kantin kategoorista imperatiivia mutta kaikkia näitä suurempi-arvoisena pidän sitä, että saan nähdä viehättävät kuopat poskissanne ja kuulla, kun te nauratte niin iloisesti ja visertäen — kuin varpuset, kun ne näpistelevät kirsimarjoja puista.
(Pistää suunsa täyteen marjoja).
Gerda. A propos näpistelevät. — Sitä kai tarkotitte äsken, kun sanoitte, että luomisen herrat toisinaan alentuvat sellaiseenkin, joka on —
Aksel. Olkoon menneeksi! Kuka osaa kerjätä, se oppii pian varastamaankin ja tässä olen nyt pitkän aikaa seisonut ja kerjännyt nuorelta tytöltä hänen ystävyyttään, toivossa että hän osottaisi edes hieman ystävällisyyttä. Mutta te olette sydämetön, neiti Kurman. Olenpa varma että te nauraisitte, jos jonain päivänä kuulisitte minulta menneen palan väärään kurkkuun ja että sen johdosta sain surkean kuoleman. (Gerda nousee ja aikoo mennä). Kas niin! Nyt puhumme vakavasti. Olen hieman hemmoteltu, hieman tungetteleva, hieman —- niin no, näettehän, millainen olen. Mutta voitte olla varma, että minä olisin kuten muutkin siivot ja järjelliset kansalaiset, jos vain sallisitte minun nauttia seurastanne. Minä lopetan kokonaan puhumasta hullutuksia, jos te vain tahdotte, jos kohta se onkin minun puoleltani aikamoinen uhraus, ja tulen oikein kiltin ja tottelevaisen pojan esikuvaksi, kunhan vain saan toisinaan puhella kanssanne ja te ette enään uhkaa minua välinpitämättömyydellänne.
Gerda (miettivästi). Ja te luulette tosiaankin, että minun seurani voisi olla teille joksikin hyödyksi?
Aksel. Siitä olen vakuutettu. Koettakaahan vain! Ja jollette jaksa olla loppuun saakka hyvällä tuulella, niin silloin tunnustan olevani parantumaton.