Aksel (alkaa poimia). Oh, me alennumme tekemään toisinaan vieläkin halvempaa. Ja toiseksi, eihän kukaan minua näe, sillä teitähän minä en laske miksikään. Tehän olette jo minulle niin vihoissanne, että minulla ei ole mitään teihin nähden kadotettavana. — Siirtykää tänne, neiti Gerda, niin istutte varjossa! Minä poimin kyllä auringonpaisteessa, sillä minä olen tottunut kärsimään.
Gerda. Miksi olisin teille vihanen?
Aksel. Siksi, että minä olen saastuttanut uhrialttarin sikarinsavulla, sillä tehän olette tottuneet ajattelemaan, että tuolta alttarilta kohoavat vallan toisellaiset uhrisavut — ja siksi, että minä riistin teidän mielipaikkanne.
Gerda. Mistä te tiedätte sen olevan minun mielipaikkani?
Aksel. Tehän istutte siellä aina joka ilta kuuden ja seitsemän välillä, kuten olen nähnyt.
Gerda. Vai niin, te siis vakoilette minua.
Aksel. Sehän on oikeus, jota on kaikkina aikoina saanut käyttää vihollisiaan kohtaan.
Gerda. Vihollisiaan?
Aksel. Niin. Jos te olisitte ystäväni, niin osoittautuisitte te hieman ystävällisemmäksi kuin mitä nyt olette.
Gerda. Herra Franck on kai kuullut, että löytyy välitila ystävyyden ja vihollisuuden välillä.