Aksel. Tarjoukseni ei näytä sinua olleskaan kummastuttavan.
Kurman. Ei, sillä olen useana päivänä huomannut, että siihen sitä pyritään. Totta tosiaan et sinä osaa teeskennellä. No, mitäs Gerda sanoo?
Aksel. Kas siinäpä onnettomuus onkin! Hän ei sano mitään!
Kurman. Eikö hän sano mitään? Etkö ole häneltä suoraan kysynyt?
Aksel. Kuinka minä voisin sen tehdä, kun hän ei ole antanut pienintäkään todistusta siitä, että hän minusta välittää? Se seikka, että hän viihtyy seurassani ja kuuntelee, kun minä puhun hullutuksia, sehän ei voi mitään merkitä. Ja voithan vallan hyvin ymmärtää, että jos minä kysyn häneltä ja hän vastaa "ei", niin olen pakotettu täältä lähtemään aika kyytiä. Minä olen valmistanut hänelle tuhansia tilaisuuksia osoittaa että hän minusta hiemankin pitää, mutta hän on arka kuin lintu, ja kun luulen vain tarvitsevani ojentaa käteni saadakseni hänet kiinni, niin on hän jo taas kaukana. Tuollaisestahan voi tulla aivan epätoivoiseksi! Mutta nyt tästä pitää tulla selvä!
Kurman. Niin, se on oikein.
Aksel. Ennenkuin tänä iltana matkustan asemalle, täytyy kaiken olla selvillä. Minä en voi tentteerata, kun sellainen epävarmuus ja levottomuus minua ahdistavat — ja kymmenessä minutissa olisin pussiin pantu. Ei, katketkoon tai kestäköön, mutta kohtaloni ainakin tahdon tietää ja jos saan kieltävän vastauksen, niin näette minut viimeisen kerran.
Kurman. Niin tällä viikollako?
Aksel. Koko elämässäni!
Hurman. Vai niin! Sinä heittäydyt siis tänä iltana radalle ja annat veturin kulkea ylitsesi.