Aksel. Oletko hullu, ihminen? Minähän en tiedä niin mitään.
Kurman. Sinä lörpöttelet. Sinähän olet ajanut kalloosi päivät ja yöt läpeensä koko kolmen viikon ajan ja johan sinä ne osasit kaikkityyni sitä ennenkin kuin tänne tulit, niin että kyllä sinä olet täysin ravittu.
Aksel. Mutta nyt ovat tiedot hävinneet kaikkityyni! Jos sinä käskisit minun tällä hetkellä määrittelemään, mikä itsetietoisuus on, niin minä en osaisi vastata mitään.
Kurman. Älä pöräjä — kuka sen sitten osaisi? Kas niin, rohkase vain itsesi ja saat nähdä, että se menee vallan loistavasti. Siveellisen kannatukseni voin sinulle antaa, mutta en mitään muuta.
Aksel. Ja lisäksi, juuri nyt — että sen piti tapahtua juuri nyt, kun minä olen niin levoton ja ajatukseni ovat joutuneet tasapainostaan — kunhan se nyt olisi sattunut muutamaa päivää myöhemmin, jotta olisin ehtinyt päästä selville eräästä toisesta seikasta, joka on tuhat kertaa tärkeämpi kuin koko maailman filosofiia sekä tietopuolinen että käytännöllinen.
Kurman. Mikä sinua nyt sitten painaa?
Aksel. Tahdotko minua vävyksesi, Matti?
Kurman. Vai siltä kohdalta se kenkä puristaakin.
Aksel. No mitäs vastaat?
Kurman. Minä puolestani vastaan, ettei minulla ole mitään sitä vastaan. Toinen isä ehkä sanoisi, että nuori herra saa tulla takasin, jahka hän on hieman ehtinyt kuivaa s.o. saanut korvantauksensa kuiviksi, mutta minulla ei ole mitään oikeutta niin vastata, minä joka itsekin menin naimisiin ollessani vasta kaksikymmentäkolmevuotias pojan hulikko.