Gerda. Se täytyy myöntää, mutta vakuutan, ettet minuuttiakaan kauvemmin kuin kaksi tuntia.
Malla. Kaksi tuntia! Ja minun sydänvikani! tunnen, että saan kauhean yön.
Kurman. Mitä tuohon sydämesi rasvettumiseen tulee, niin onneksi ei sitä ole vielä kukaan lääkäri huomannut.
Malla. Lääkärikö? Kukahan nyt välittäisi noitten herrojen lörpötyksistä. Kai minä tunnen itsekin, että —
Gerda. Että sinulla ei ole mitään sydänvikaa, täti rakas, — sinulla ei ole mitään tautia!
(Taputtaa häntä poskelle).
Malla. Sinä viekastelija! Mutta kun sinä nyt tiesit kuinka vaarallista makaaminen minulle on, niin miksi et minua herättänyt?
Gerda. Siihen nähden ei minulla ole mitään omallatunnollani. Olen näet käyttänyt kaikkia luvallisia keinoja, joita ihmiskyky voi keksiä — ja isä on sen lisäksi käyttänyt luvattomiakin keinoja.
Malla (nostaa sukankutimensa maasta ja istuutuu). Antaa minun maata niin kauvan, vaikka minulla on vaatteitten pesu ja monellaisia muita tehtäviä. Mutta mihin toimiinhan piijat ovat ryhtyneet, kun minä en nyt ole ollut heidän tiellään. Mutta olen varma, että jotain on minun maatessani pantu ylös alaisin.
Kurman (nauruun purskahtamaisillaan).