"Se konna!" huusin minä.
"Oi, minä onneton, onneton vaimo! Rakas, kulta, parooni, älkää jättäkö minua tässä kauheassa hädässä."
"Jättää teidät! Kunpahan vain tietäisin, miten se voisi käydä päinsä.
Koko omaisuuteni nousee 75 penniin."
"Ja minulla on vain 5 markkaa ja muutamia pennejä."
"Se ei riitä hotellin laskuun edes."
Kyypäri palasi samassa palvelian kanssa ilmoittamaan että vaunut odottivat.
Minä mumisin että olimme muuttaneet tuumamme, vaimoni kun ei voinut hyvin. Tuota sanoessani tunsin rehellisen omantuntoni peittävän punaisella lipulla koko kasvoni.
"Tuleeko herrasväki puoliselle?" kysyi kyypäri.
Puoliselle! Minäkö, väärä aviomies ja nimenväärentäjä — minäkö esiintyisin päivällispöydässä hotellin suuressa salissa, jossa kentiesi joku tuntisi minut! Maailmahan on niin pieni ja aina niitä ystäviä tapaa, varsinkin silloin, kun ei ensinkään tahtoisi… "Ei, me haluamme saada ruoan kamariimme."
Kyypäri oli niin kohtelias, että ilmoitti puolisen maksavan hengeltä markan enemmän, jos ruoka kannettaisiin kamariin.