"Kummallista, ei kenessäkään mitään sotilaantapaista. Saa sittenkin koettaa."
Ja kuningas käski kaikkien asettua rivitysten salin pituusseinää vasten, kasvot seinään päin. Kun käskyä oli toteltu, meni kuningas rivin taakse ja huusi täyttä kurkkua komentosanan: "Oikeaan päin!"
Kaikki jäivät seisomaan liikkumatta; yksi vain, eräs tallirenki, teki käännöksen.
"Ilmitullut!" huudahti kuningas, "karkuri Aleksanterin rykmentistä."
Onneton kalpeni ja heittäysi kuninkaan jalkoihin.
Siihen aikaan rangaistiin kaikki sotakarkurit Itävallassa kujanjuoksulla, joka oli melkein samaa kuin kuolema.
"Nouse", ärjäsi kuningas vihoissaan. Mutta tuskin oli karkuri noudattanut käskyä, kun Friedrich Wilhelm purskahti kaikuvaan nauruun.
"Mikä nenä!" huudahti hän, ja "taivaallisenkin" huulet vetäysivät hymyyn.
Nenä oli todellakin ihmeellinen pituutensa takia.
"Armoa, teidän majesteettinne, armoa! Olen viaton, nenäni syyllinen."