"Kuninkaasta, joka ratsasti valkosiipisellä hevosella ja nosti minut satulaansa."
"Hm, hm!"
"Ympärilläni oli loistetta, joka huikaisi silmiäni; kohousin tähtien luo."
"Unelmanne, divine comtesse, ovat kuin ajatuksenne. Jalot luonteet pyrkivät aina ylöspäin; eivät matele maassa."
Kreivitär huokasi ja vaikeni. Kuningaskin oli ääneti, kunnes hänen silmänsä sattuivat erääseen tauluun, joka kuvasi kohtauksen Leipzigin tappelusta — Itävaltalaisten raivoisaa taistelua Delitzin linnan luona Poniatovskin johtamia puolalaisia vastaan.
"Entäs karkulaisemme?" kysyi Friedrich Wilhelm, heräten ajatuksistaan.
"Ah, olin unhottanut häntä", vastasi kreivitär. "Kuinka aikoo teidän majesteettinne tutkia asiaa?"
"Kutsukaa kokoon talonväkenne, kreivitär", sanoi kuningas.
Julia soitti pientä kelloa ja antoi sisäänastuvalle kamarirouvalleen tarpeelliset käskyt.
Kun miespuoliset palveliat olivat kokoontuneet ruokasaliin, tulivat sinne kuningas ja kreivitär. Siinä tutki Friedrich Wilhelm terävillä sotilassilmillään jokaista erikseen, meni sitten kreivittären luo ja mumisi: