Kaiju kantelosein, herätä tuli rinnoissa nuorten,
Jotka nyt arkana miettii, missä se oikea polku!
Joukkohon meidän ei kuulu ja vastahan ei ole siltä;
Vaaroja ei kokeneet, eläneet kera ehtosan äidin,
Huolet mi kantanut on valitusta ja itkua välttäin.
Piilojen saastaisuutta he viatonna tuskinpa tuntee;
Siksi elon sive, miehuus, kuntokin halvaksi näyttää.
Laittaos Herra sä niin kuni vaativi nuorien tunto!
Ei sima maistua voi he kun tuntenut ei ole siimaa. —
Taivuta niskasi siis, ijes Herran on huokea kantaa,
Taakka se köykänen on, jota Luoja olallesi nostaa.
Vaivoja huojentain kule köyhien, orpojen luona!
Pois huvitus luvaton jos on yksikin kärsivä raukka,
Jonk' kova kohtalo vie vilun, tautien näljänkin tietä!
Noita sa auttaen hoivaa, siinä se oikea polku!
Siitä sä seppelehen helohelmiä hehkuvan voitat.
Kaiju kantelosein, herätä tuli rinnoissa nuorten!
Toukokuun 23 päivä.
Kyron pellon pientarella
Huojui koivu korkeainen
Siihen pesän peippo laati,
Lauloi, voitti laulun maineen;
Niin se koivu latvallansa
Suojas peippoa, armastans.
Vaan ei peipon lauleloihin
Tyydy kansan henki yhä,
Silloin taivaan neuvokissa
Syttyy liekkiin tuonne pyhä;
Tunne etsii armahansa —
Onnekas sen armaan kansa!
Niinpä kansa kotitienon
Kiurustansa niitti maineen,
Kun se laati laulun vienon,
Koivun lakkaan nousi vainen,
Helkki vuoden, helkki kaksi,
Siirtyi, armas, tuonnemmaksi.
Peippos-pari koivun alla
Kiurun pienen kasvatteli,
Näki lentoon haipuvaksi,
Kuuli, kuin se viserteli;
Riemui kerta vanhain rinta,
Sammui, muistain armahinta.
Kiurun ääni kuulumasta
Lakkas meidän laaksoissamme,
Saapui kaukaisesta maasta
Sana, viesti korvallamme:
"Tääll' on valpas kaikkein mieli:
Laulaa Pohjan satakieli!" —
Keskimeren aallot saartaa
Ihanteiden ihmemaata,
Miks' ei meidän kiurukainen
Sinne saakka lentää saata!
Alppein laaksot helkkää, kaikuu,
Väinön laulu sielläi raikuu.
Kyrön pellon pientareilla
Kukkain tuoksu ilman täyttää,
Vaikkei Lännen purppuroita,
Tuhat väriseltä näyttää;
Kuin on kukkain tuoksu hieno,
Niin ol' kiurun laulu vieno.
Joko taukos kiurukainen,
Tunsi työnsä täytetyksi! —
Tänne liiti armahainen,
Kujertelee taasen yksin;
Alla Kyrön koivahaisen
Lienee hauta armahaisen.