Mä kuutamo-iltana moisna
Tuon Pohjolan leimuvan näin,
Näin iltana, vieläpä toisna,
Kun silmäsin tähtiä päin;
Tuo leimu, tuo säihkyvä kulta
Pois huolia huuhteli multa,
Mä huudahdin mielessäin:
Kun Pohjolan liekki voi poistaa
Tuon huurtehisen sumuyön,
Ja taivaalla leimuna loistaa,
Kuin säihkyvä priljanttivyö —
Niin laihnaos henkesi suojaa
Sä meillekin, rakkahin Luoja,
Lailla Pohjolan leimuamaan!
Kun turmio, juopumus raastaa
Mun kallihin kansani noin,
Ja auhtomme täynnä on saastaa,
Niin suo, että kauttasi voin
Seurakunnassa puhtaana olla,
Ja muilleki oppaaksi tulla,
Kuin leimusi herttainen!
Suo valjeta kansalle aamu,
Ja henkesi kirkkahan vaan
Niin loistaa, ett' viimeisen haamun
Pois mailtamme karkottaa! —
Sitä vartoen käymme me liittoon,
Ja yhdessä taistoon ja voittoon,
Vaan turvamme taivaassa on.
XVIII.
O, Herra taivahan,
Ja turva kalliin maamme:
Kiiruhda sotimaan!
Sinussa voiton saamme —
Kun joukko perkeleen,
Ja pahain ihmisten
On tullut seuranamme
Rivaansa heitellen.
O, Juudan sotilas:
Maaltamme hirmut estä!
Me Sinun avuttas
Emme voi moista kestää —
Ilkeillä juonilla
Ja myrkkynuolilla
Ne saastuttaa; Sä pestä
Voit meitä undesta.
Tuo virta myrkkyinen
Käy helvetistä asti;
Se nimeen perkeleen
Tuhannet meistä kasti;
Ja Suomen kansa, maa
Nyt siitä surman saa,
Ivalla viekkahasti
Se meitä upottaa.
Ei kansan siveys
Konsaan voi täss' kukoistaa,
Kun usvan synkeys
Noin tähtein valon poistaa; —
On katkera tuo:
Ei päästä seimen luo,
Miss' Herra Kristus loistaa;
Siis, Isä, apu suo!
Kun muutkin sortajat
Saa, Herra, surman Sulta,
Niin viinakauppiaat
Sais' maistaa samaa tulta —
Kas silloin siveys,
Raittius, rehtevyys
Ja kansan lapsikulta
On sama yhteys!