"Se ei ole vieläkään liian myöhäistä", vakuutti Nick. "Voithan alottaa heti, jos tahdot. Annahan tänne kätesi, oma tyttöseni. Ethän enää kieltäytyne pitämästä sormessasi minun sormustani, vai miten?"
"Ilolla sen teen", vastasi Muriel Nickin pujottaessa sormuksen hänen vasemman käden nimettömäänsä. Hänen silmänsä olivat aivan kyyneleiset, mutta Nick ei sitä huomannut, niin kokonaan oli hän kiintynyt tehtäväänsä.
"Olga raukka!" sanoi hän. "Hän oli niin epätoivoinen antaessaan sen minulle takaisin. Tuumin, että hänelle olisi lähetettävä sähkösanoma. Miten sen kerron hänelle? Omnia vincit amor? Hän on jo kyllin vanha ymmärtääkseen, mitä se merkitsee. Ja jos vielä lisään: Muriel ja Nick, niin ymmärtää hän kaikki tyyni. Onpa vahinko, ettei hän voi tulla häihimme. Olisi tosiaan hauskaa nähdä hänen pienet, iloiset kasvonsa lady Bassetin viekkaasti hymyilevien kasvojen sijasta", jatkoi hän merkitsevästi nauraen.
"Nick, miksi lady Basset vihaa sinua?"
"Sitä en ymmärrä", vastasi Nick hymyillen. "Niinhän tekevät monet muutkin. Ehkäpä hänkin lopulta rakastuu minuun. Sitähän ei voi näin edeltäkäsin sanoa."
"Älä jaarittele, Nick. Miksi et sano sitä minulle?"
Muriel pani kätensä hänen käsivarrelleen.
"En voi sanoa sitä sinulle, rakkaani, siksi, että hän on nainen. Hänellä sattui kerran sangen epämiellyttävä seikkailu ja minä olin siihen puolittain syypää. Ja siitä saakka on hän vihannut minua koko sydämestään."
Muriel alkoi vähitellen ymmärtää.
"Tapahtuiko se eräässä laivassa?" kysyi hän.