Muriel tunsi yhä paremmin viihtyvänsä Blake Grangen seurassa. Daisy oli vielä jokseenkin heikko terveydeltään, siksi jäivät Blake ja Muriel usein kahdenkesken ja pian heistä tulikin hyvät ystävät.
Muriel ihaili suuresti kapteeni Grangea ja huomasi ilokseen tämänkin viihtyvän hänen seurassaan. Tämä ystävyys levitti kuin päivänpaistetta hänen harmaaseen yksitoikkoiseen elämäänsä. Surun ja muistojen raskas taakkakin alkoi tuntua kevyemmältä. Olipa hetkiä jolloin hän saattoi kokonaan unohtaa menneisyyden kauhut.
Grange ja Muriel ratsastivat nyt joka päivä yhdessä ja nämä ratsastusmatkat olivat tytön ainaisena ilon aiheena. Kevät teki tuloaan ja tämäkin siten osaltaan vaikutti häneen elähyttävästi ja virkistävästi. Toisinaan näytti hän jo varsin iloiselta ja onnelliselta, eikä tohtori Ratcliffe enää tyytymättömänä rypistänyt tuuheita kulmakarvojaan hänet tavatessaan.
Sekä Muriel että Grange olivat liittyneet Olgan hockeyklubiin. Blake Grange, jolla oli erinomaisen kaunis ja koulutettu ääni, lauloi usein Daisylle, jolloin Muriel aina häntä säesti.
Täten viettivät he kolmen kesken sangen rattoisaa elämää. Päivät vierivät nopeaan. Jos Grange joskus puhui poislähdöstään, keskeytti Daisy hänet heti. Hänellähän oli lomaa aina syyskuuhun asti ja sinnehän oli vielä niin pitkälti.
Mutta sattuipa sitten jotakin, joka särki tämän pienen joukon hiljaisen onnen.
Eräänä maaliskuun iltapäivänä, kun Grange ja Muriel ratsastivat tohtori Ratcliffen asunnon ohi, juoksi Olga heitä vastaan ilosta säteilevänä ja huudahti:
"Oletteko ja kuulleet tuon suuren uutisen? Hurraa! Hurraa?"
Ratsastajat pysähtyivät.
"Isä sai kirjeen noin tunti sitten", kertoi Olga ihastuneena. "Nick tulee kotiin! Nick tulee kotiin! Etkö olekin iloinen, Muriel? En ole ollut näin onnellinen vielä milloinkaan."