Ensimmäinen kohtaus.
d'Havrecourt.
d'Havrecourt (tulee maantieltä päin oikealta, puhuu kulissiin). Ää, sinä hölmö! Ajat nurin pari askelta linnasta, ja tiellä, joka on tasainen, kuin laattia. (Kuultelee) Siinä oli kuoppa, sanot. No, vaikkapa niinkin, mutta sinun olisi pitänyt katsoa eteesi eikä töllistellä pilviin. (Tulee esiin). Ei, nyky-ajan kyyditsiät eivät ole muinoisten vertaiset, rautatiet ovat ne tykkänään pilanneet. Ne eivät enää tutkistele ammattiaan. (Katsellen kulissiin). Mitähän tuo nyt jälleen tuumaillee? Hän aikoo, tottavie, yksinään nostaa vaunut maantienojasta. (Viittaa vuokra-taloon). No, menehän toki tuonne Shoppen'iile pyytämään apua. — Saatanhan minä jalkaisinkin linnaan mennä. Ellen liiaksi erehdy, on tämä huvihuone linnan puiston perällä, ja kun muuria seuraten astuskelen, on linnaan ainoastaan neljännestunnin matka. (Huvihuoneen ovi aukenee). Tai jos menisin puiston läpitse, joka olisi suorin tie. Ovi aukeaa, näen mä. Sepä erinomaisen kohteliasta.
Toinen kohtaus.
Jeanne Shoppen (tulee huvihuoneesta kirje kädessä). d'Havrecourt.
Jeanne (puhuen kulissiin'). Olkaa aivan huoletta vain. Kirje tulee perille, niinkuin sanottu oli, eikä ainoankaan ihmissielun pidä aavistaman, kenen kädestä se on lähtenyt. Jeanne Shoppen ei ole mikään Hölö-Maija, hän.
d'Havrecourt. Saanko kysyä, neitsyt Shoppen — — —?
Jeanne (Its.). Mikähän mokoma tuokin lienee?
d'Havrecourt. Eikö tämä ole Lesparre'n linna, jonka omistaja hra Raoul d'Havrecourt on?
Jeanne. Onpa kyllä, mutta Raoul-herra ei asukkaan linnassa.