Raoul (hiljaa). Mutta hän putoaa, eno!
d'Havrecourt (samoin). Eikö mitä! lempivien retkiä tarkkaapi Jumalan silmä.
Gabrielle. Oi, taivas!
Jeanne. Mitä nyt taas?
Gabrielle. Minun sääreni näkyvät varmaankin.
Jeanne. No kaikkia nyt vielä.
Gabrielle. Näkyvätpä!
Jeanne. Onhan täällä pilkkosen pimeä, jott'ei näe kättään nenänsä edessä, ja olkoonpa nyt, että ne näkyvätkin — noita sääriä ei tarvitse hävetä, kyllä niitä kernaasti katseleekin. — Kas niin, nyt olette jo puoli-tiessä.
Gabrielle. Huu! (kapuaa kiireesti peloissaan alas). En, min'en tohdi, vaikka mikä olkoon.
Jeanne. Voivoi, kuinka nuo fiinit rouvat ovat kömpelöitä.