Maria. Sangen kohteliasta… Entä sitten, herra kanslisti?
Tiainen. Niin, rouva, kaunis maatalo, joka teitä niin kovin miellyttää… kaksi peninkulmaa kaupungista…
Maria. Se tehtailijanko?
Tiainen. Hän haluaa päästä siitä.
Maria. Oletteko siitä varma?
Tiainen. Hän on itse sen minulle sanonut… Ja kun olen teidän usein kuullut puhuvan tästä tilasta…
Maria. Minä uneksin jo siitä! Minä teen siitä jotakin ihanaa. Mutta ensin meidän täytyy saada mieheni suostumus.
Tiainen. Hänen, konsulin, ja rikkaan tukkukauppiaan pojan, ei toki tarvinne laskea joka penniä antaakseen rahojensa liikarunsaudesta…
Maria. Rahoja ei koskaan ole liian runsaasti.
Tiainen. Hän rakastaa teitä niin suuresti, että täyttää kaikki teidän toivomuksenne.