Loviisa. Tarvitsetteko minua, herra?
Gideon. Kyllä. (Hiljaa Oskarille, katsellen samalla tarkkaavaisena Loviisaa.) Enpäs ole ennen huomannut, että hän on soma, tämä pienokainen. Sinä lurjus, kyllä sinun kelpaa, kyllä vain kelpaa!
Oskar (Gideonille). Setä, voitteko ajatella sellaista!? (Katsoo Loviisaa.) Hän ei todellakaan ole hullumpi. Astu lähemmäksi, Loviisa, setäni tahtoo sanoa sinulle jotakin.
Loviisa (astuen molempien väliin). Mikä teidän kummankin on?
Oskar (hetken kuluttua.) Luin kirjeesi, Loviisa.
Loviisa. Ah, te olette lukenut sen?…
Gideon (kylmästi). Hän on lukenut sen.
Loviisa. Onko hän lukenut sen?
Gideon. Ja minä myöskin.
Oskar. En tee mitään väitteitä sinua vastaan.