Oskar. Ei sanaakaan!
Loviisa. Vannon sen! Ja jos ainutkin lipsahtaa…
Gideon. Riittää.
Loviisa (Oskarille). Te tunnette minut.
Oskar (iloissaan). Suutele minua. (Työntäen hänet pois). Ei… suutele setääni…
Gideon. Hyvin mielelläni… sillä sinua saan kiittää avioliitostani…
Oskar. Ja minä rauhastani… minulla ei ole enää mitään pelättävää. Nyt minulla taas on miehinen arvoni, ja minä olen vaimoni herra… Mutta, setä, te olitte oikeassa sanoessanne valloitusten maksavan paljon. Se on kuitenkin yhdentekevää, sillä minulla on taas rauhani, minä olen hallitsija!
Gideon. Mutta sinun pitää osata käyttää hyväksesi uudestaan voittamiasi oikeuksia!
Oskar. Ja puhua herrana? (Päättävästi.) Minä menen vaimoni luo!
Gideon. Ja minä jonkun juristin luokse… mutta en perheystävänne, herra kanslistin luokse. Sitä varon tekemästä!