Morli. Maltas poikani. Näin sukulaisten kesken ei sovi salassa nuhjustella, minä siis selitän sinulle asian vilpittömästi. Minä otin sinua huostahani, kasvatin sinua, pidin huolta sinusta, annoin sinulle vuotuisesti 500 ruplaa eläkkeeksi.
Ahola. Niin kaiken, setäseni.
Morli. No hyvä, minä enennän eläkerahasi tuhanteen vuotuisesti; mutta sillä ehdolla, että paikalla matkustat täältä ja jotta tästälähtein joku vuosikausi eteenpäin emme näe toistamme.
Ahola. Miten! Te laitatte minua takaisin, ajatte omaa sukulaistanne ovesta ulos.
Morli. Niinpä niin, poikaseni.
Ahola. Saanko vähimmältä tietää? …
Morli. Minä luulen sinua kunnon mieheksi ja tahdon täydellä luottamuksella selittää koko asian sinulle. Sinä kasvoit tässä tyttäreni kanssa ja siitä ajasta muistelee hän sinua eräällä tavalla, jok' ei ollenkaan sovellu minun tuumihini, vaan kumoaa kaikki hartahimmatkin toiveeni. Minä tahtoisin naittaa häntä vanhan ystäväni pojalle, nuorelle Aholalle, reima ja kunnon poika, josta olen niin paljon hyvää kuullut; vaan sinä et siitä syystä saa vihastua päälleni.
Ahola. Ei setäseni, ei vähintäkään. (Syrjään) Oikein oivallinen isä tuo setäni!
Morli. Minä tahtoisin jos jollakin tavalla, vaikka millä nimellä, esitellä tätä nuorta miestä tyttärelleni, jott' ei varoisi mitään.
Ahola (nauraen). Kelpaisihan koetella.