Morli. Mitäs sillä tarkoitatte.
Ahola. Eikö oma verenne jo ilmoita sitä teille? eikö se liikuta sydäntänne? eikö se sano teille, rakas setäni…
Morli. Onko mahdollista! Sinä olisit?…
Ahola (heittäiksen Morlin syliin). Kaarlo, oma nepanne!
Morli (kääntyen pois). Sekö lempo sinua tänne saattoi!
Ahola. No setäni. Mikä teihin tuli?
Morli. Ei mitään, ei mitään. Se oli niin outoa minusta, minä niin hämmästyin.. Täytyy tunnustaakseni, ett'en iki-päivinä olisi sinua tuntenut; sillä, olkoon se meidän kesken sanottu, ei sinusta kahdeksan vuotta takaperin noin reimaa miestä luultu tulevan, päinvastoin.
Ahola. Sen parempi, sehän se Teidän iloksenne pitäisi olla, kun poika on hyvillä jäljillä.
Morli. Ei, minä mieluisammin näkisin sinua toisilla jäljillä.
Ahola. Miksikä niin?