Pekko. Sulimmat kiitokset, herra kulta, kun otitte sen vaivan päällenne. Sillä päästitte minun matkanteosta, jok' ei ensinkään ollut mieliksi minulle. Tätä hyvää kostaakseni, minä koettelen toimittaa asiatanne ja saattaa Morli-herraa tänne puheillenne, jollei mamseli minusta tiedäkään (menee).
Viides kohtaus.
Ahola.
Ahola (yksinänsä, lukee). "Herra Aholalle". Oikeen, se on minulle ja appeni kirjoittama; sillä vaik' en itseänsä tunnekkaan, niin tunnenpa toki kirjoituksensa. (Avaa kirjeen) Tästä arvaan, ett'eivät odotelleet minua tulevaksi ennenkuin parin tunnin perästä; vaan minä olin kärkäs näkemään morsiantani … ja sitte, ennenkuin hänen eteen astuisin, oli aikomukseni tutkistella isältä, millä keinoin tyttöä paraiten saisin mieltymään minuun; liekö arvannut sen isä ja tahtoo nyt tässä edeltäpäin vastata aikomille kysymyksilleni. (Lukee hiljaan) Ah, tässä saan tietää enemmän kuin tahtoisinkaan: hän rakastaa toista: se on hupaista kuulla kosijalle! Ja minun isäni, joka kirjoitti minulle Saksaan ja pyysi kiiruhtamaan kotiin, sillä nyt oli muka mieleinen morsian minulle tarjona, nuori, älykäs ja viaton kuin lapsi. Isäni arvasi oikeen, tänne piti kiirehtiä. Vaan nyt on se minulta jäänyt; elkäämme ajatelko sitä enempää; ja kaikkeen katsoen, niin yhtä se minusta taisi ollakin. Yhtä? ei, lempo kuulkoon, ei kuitenkaan ole yhtä minusta. Hänen säätynsä, hänen rikkautensa, naapuristo, kaikki tekisi tämän liiton niin soveliaaksi! Kehuvatpa päälliseksi tätä nuorta impeä kauniiksi; toista kymmentä kosijaa jo sanotaan häneltä rukkaset saaneen. Minä jo sanoin sydämessäni: "Sinä olet se voitonsankari, joka tuon impyen omistat". Olinpa jo niinkin asiastani vakuutettu, että kerskailin sitä ystävilleni, jotka nyt saavat syytä minulle irvistelläksensä; ja minä lähtisin täältä häntä näkemättä, kilvoittelijani kanssa taistelematta! (Lukee kirjettä) "Kaarlo-herra, serkkunsa, jota hän lapsuudestaan on rakastanut…" Lapsuudestaan! se hyvä! vähimmältään se todistaa hänen uskollisuuttaan. Ei muuta ole tarvis, kun että tämä kiitettävä ja harvassa nähtävä tunto käännettäisi toisaappäin. (Lukee) "jota hän on rakastanut lapsuudestaan ja jota hän seitsemään eli kahdeksaan vuoteen ei ole nähnyt". Onko se mahdollista; en uskoisi sitä, ell'en tuntisi ensi-ijän uskollisuutta. Mitäs jos? todellakin, mikä juolahtaa mieleheni? seitsemässä, kahdeksassa vuodessa voipi paljon muuttua, yksin serkunkin kasvoissa, että kyllä luulen minua ei tunnettavan jos rupeaisin. Ja jospa tuntisivatkin. Mitäs siitä? pitkällä nenällä mennä matkoihini? Sen saan nyt ilmanki. Koettelen kuin koettelenkin, jos ei muun tähden, niin nähdäkseni häntä ja kostonhimoani tyydyttääkseni. Jo tullaan; se varmaankin lie appiseni; antaa hänen alottaa puhetta.
Kuudes kohtaus.
Morli. Ahola.
Morli (syrjään tullessaan). Pekko tuli niin salaa ja kuiskasi minulle korvaan, että täällä vieras pyrki minun puheilleni. (Aholalle) Tekö minua pyysitte tulemaan.
Ahola. Minä juuri.
Morli. Millä teitä voinen hyödyttää.
Ahola (syrjään). Lähes nyt into ja hartaus avuksi! (Äänessä) Ettekö tunne kasvojani! Voisiko kahdeksan vuoden poissa-olo niin vierastuttaa minua omaistenkin silmissä…