Pekko. Ahola.
Ahola (kulissien takaisille). Niin, voitte viedä ne talliin, sillä minä jään tähän. (Pekolle) Missä Morli-herra, isäntänne!
Pekko, Eivätkö siellä alhaalla sanoneet teille?
Ahola. Sanoivat täällä olevan.
Pekko. Voi minua hölmöä! pyydän nöyrimmästi anteeksi siitä, ett'eivät paikalla laittaneet teitä takaisin; siihen olen minä syypää, kun en muistanut valmistaa heitä edeltäkäsin. Asia on, näet, herraseni, jahka minä selitän sen teille. Isäntämme on kyllä kotona, mutta mamseli käski sanomaan, ett'ei häntä olisi kotona; ja tässä talossa enemmän mamselia totellaan.
Ahola. Se on oikeen, niin se olla pitääki. Minulle paljon puhuttiin
Morli-herran hemmoittelevan ainokaista tytärtään. Minusta se ei kummaa
ole, sillä omaa kuvaansa hän siinä rakastaa. (Antaa rahaa Pekolle)
Koettelehan kuitenkin, eikö millä keinoin pääsisi isäntäsi puheille.
Minä vaikka odottelen tässä niinkauvan.
Pekko (ottaa rahat). Astukaa vaan rohkeasti esiin, koska kerran täällä olette. Minä laitan jonkun tovereistani sanaa viemään, sillä itse en jouda; täytyy, näetsä, paikalla lähteä viemään tätä kirjettä Aholaan.
Ahola. Aholaan? minä palajan täältä sinne; ja jos kirje on hovin isännälle…
Pekko. Niinkuin arvasitte.
Ahola. Minä otan sen hänelle viedäkseni.