Ahola. Kastuimmeko paljonki?
Emeli. Sinun takkisi suojassa, jonka levitit päälleni… Sillä sinähän
Paul olit.
Ahola. Ja sinä Virginia.
Emeli. Niin, niin! Hän ei ole unohtanut mitään! ja se ilta, jona viatonta leikkiä laskimme; vaan silloin olit sinä jo aivan julkea.
Ahola. Todellako?
Emeli. Niinpä niin; kyllä muistan tuon suudelman, jonka minulle annoit; vaan elkäämme siitä puhuko!
Ahola. Päinvastoin, puhukamme siitä! kuinkas sanoitkaan, suudelman!
Emeli. Niin, tuohon poskelleni; etkö muista miten minä vielä suutuin ja nuhtelin sinua: "Kaarlo, heitä pois se, taikka minä kaipaan tätille". Vaan en toki milloinkaan sitä sanonut hänelle.
Ahola. Oikeen, niin, nyt juohtuu mieleheni… Minä luulen, että toisena päivänä taasen tein sitä samaa.
Emeli. Ei, ei suinkaan, sillä tämä tapahtui päivää ennen lähtöäsi.