Ahola. Niin kaiketikin.
Emeli. Kuinka useasti enkö ole muistellut sitä aikaa! lapsuuden muistot ovat niin viehättäviä! Muistatko miten iloiset, miten onnelliset olimmekaan! Ja vanhaa Saara täti-raukkaa, kuinka häntä suututettiin! Hänestäpä et ole vielä sanaakaan sanonut!
Ahola. Todellakin, tämä eukko-raukka! hän nyt jo mahtanee olla hyvinki vanha.
Emeli. Kuinka! hyvin vanha! johan hän lepää neljättä vuotta haudassa.
Ahola (syrjään). Ah, se oli tuhmasti!
Emeli. Etkö sitä tiedäkään?
Ahola. Oikeen, niin, mutta minä tahdoin sanoa, että hän nyt olisi hyvin vanha.
Emeli. Ei niinkään; vaan muistatko miten kerran menimme ilman luvatta tuonne karjakartanoon kermaa saamaan. Sinä silloin söit suurimman osan.
Ahola. Ei, sinäpä.
Emeli. Ei, serkkuseni; ja miten rankka sade kerran tapasi meidät tiellä.