Ensimäinen kohtaus.
Emeli. Morli.
Morli. No, mut sano minulle: mikä sinua vaivaa? mikä huolettaa? miksikä eilisestä asti olet niin nulomainen?
Emeli. Empä tiedä itsekään, isäiseni; kaikki minua inhottaa, mikään ei ole mieleksi minulle.
Morli. Lienee sitte tämä ensimäistä kertaa elämässäsi; sillä kaikki noudattavat tässä sinun mieltäsi, alkaen minusta.
Emeli. Hyvin olette hyvä, isäni! varsin minusta huolta pidätte!
Morli. Mitäs siitä! Vaan leskimiehenä eläin ja ellen niinkuin olenki maamme ensimäisiä ruukinisäntiä, joll' on kymmentuhansia vuotuista tuloa ja yksi ainokainen tytär vaan, sano, mihinkäs luulet näitä rahoja panevani? Muistahan toki, minulla muuta maailmassa ei olevan lemmittävänä kuin sinua. Usein olen miettinyt itsekseni, miten mieleistä tuo olisi jos sun naisivat tänne likitienohille. Kai se kulta, jonka työllä ja vaivalla keräsin, saisi vävyni eli pikemmin, saisit sinä. Miehen rinnalla, joka lemmellä sinua suosittelee, tahdon enentää hyvän tekojani ja antaa sinulle alttiiksi mitä suinkin minulla on. Sillä isä, näet, kokoaa varoja vaan lapselle niitä antaaksensa. — Vaan kuules! minä olen jo tarjonnut sinulle toistakymmentä sulhaista; mutta tänäpänä, muista se, en salli enempää leikiteltävän, vaan sinä olet hyvä ja otat tunnollisesti vastaan häntä, jota nyt odotamme tulevaksi.
Emeli. Kuinka! Tuota herra Aholaa, josta eilen minulle puhuitte? Kuulkaa, isäni! Jos tahdotte totuuden tietää, niin se, juuri se seikka on saattanut minun näin nuloksi ja alakuloiseksi; enkä ymmärrä, miksikä häntä enemmän kuin muitakaan minulle tarjoatte?
Morli. Kosk' et muista ole huolinut.
Emeli. Ei siinä kylliksi syytä.