Emeli. Ja sitte, muistaakseni, taisit syleillä minua.
Ahola (syleilee häntä). Nyt on kaikki kuin silloinkin!
Yhdeksäs kohtaus.
Entiset. Morli.
Morli. Sekö vielä piti näkemäni? Kaarlo, poikani! Sellaisetko lupauksesi olivatkin!
Ahola (syrjään). Ah, tosiaan; en muistanut koko serkkuutta.
Emeli. Elkää hätäilkö, isäni; se oli vaan vanhoja lapsuuden muistoja.
Morli. Niin, lapsuuden muistoja. Piisatkoon tällä kertaa; ja sinä, Kaarlo, kosk' et sanaasi pitänyt, en voi enempää luottaa sinuhun, vaan ole hyvä ja mene sinne mistä olet tullutkin jo tänä iltana.
Emeli. Kuinka, isäni; hän on tuskin ennättänyt tullakaan ja te jo käskette hänen menemään.
Morli. Niin, tyttöseni, sinun tähtesi ja ehkä hänenkin, sillä tiedätkö mikä mies tuo Zacharias oli, jota ei Kaarlo-nepani sanonut tuntevansakaan.