— Taivutakin sitten eno ostamaan sellaiset lahjaksi Hetti tädille, sanoi Esko koettaen vetää kenkiä jalkoihinsa.
— Tässä saat vaaleat liinaiset sukat. Eihän mitkään inhimilliset jalkineet mene tuollaisten sukkien päälle, sanoi Helle.
Eskon jalat olivat oikein sievät ihonvärisissä sukissa ja puolikengissä, joissa onneksi oli matalat korot.
— Te olette eri kunnollisia ihmisiä. Melkein kuin poikaystäviä, tunnusti Simo.
— Paljon parempia, korjasi Esko.
— Tässä on minun viime vuotinen kesähattuni. Muuta et tarvitse näin lämpimällä ilmalla. Ja tässä vaatekäärö, jossa ovat sinun omat vaatteesi, sanoi Deili.
— Kirjoittakaa minulle todistus edellisestä paikasta. Ilman en saa paikkaa.
— Lainataan Hilmalta, meidän sisäköltämme, sanoi Deili ja meni keittiöön.
Sieltä hän palasikin monivuotinen hyvä todistus muassaan.
— Nyt olet Hilma Räsänen, ja todistus on erään tohtorinnan kirjoittama, joka asuu Turussa. Häneltä ei voi tiedustella puhelimitse. Muista vain tuoda se takaisin.