— Vai niin, pojat. Näen, että epäilette minua; täytyy siis selittää asia. On todellakin niin surkeasti, että moni ylioppilaskokelas ei ole voinut vastustaa, kun kiusaus on ollut suuri. Vääryyttä on tehty sekä matematiikan- että saksankirjoituksissa, ja meitä on koko päivä kuulusteltu ja tiukattu. Mitä minuun tulee, voin vakuuttaa kunniasanallani, ettei minulla ollut aavistustakaan matematiikan kokeista.
— Entäs saksa? kysyivät molemmat pojat samalla kertaa.
— Kerran, kun Hannes Pälsi oli täällä, tuli eräs herra — en voi sanoa hänen nimeään — tänne ja tarjosi meille saksankirjoituksen ostettavaksi. Voitte uskoa että viettelys oli suuri, kun minä pelkäsin juuri saksaa. Me katsoimme toisiamme silmiin, Hannes ja minä. Olimme olleet ystäviä pikkukoulusta asti ja jakaneet hyvät ja huonot ajat. Monta kepposta ja tyhmyyttä olemme tehneet, mutta tällaisia rumia ja halpamaisia tekoja emme koskaan. Hannes ojensi kätensä minulle ja sanoi herralle: "Menkää heti tiehenne, me emme tahdo enää olla hetkeäkään seurassanne." Ja minä aukaisin oven.
— Te olette kamalan — — —, aloitti Seppo ihastuneena.
— Kamalan suuria sankareita, lopetti Sarri, joka tuskin löysi kylliksi suuria sanoja tunteilleen.
— Entäs se kirje? Miksi se oli niin vaarallinen? kysyi Seppo.
— Hannes, joka puhuu saksaa, kirjoitti minulle kerran sillä kielellä ja kertoi ketä poikia hän epäili. Minä piilotin kirjeen ja unohdin sen, mutta nyt kun meitä tutkittiin, muistin sen ja pyysin Hannesta soittamaan teille. Hannes pääsi kuulustelusta ennen minua.
— Mutta mitenkä ne niin sinua epäilivät?
— Siksi että minun saksankokeeni onnistui paremmin kuin odotettiin. Mutta minä selviydynkin usein hyvin, kun oikein kovalle ottaa. Hyvää yötä nyt. Tuletteko "Tukkijoelle"?
— Tietysti, se on jerin kivaa, sanoi Sarri.