— Niinkuin meilläkin, keskeytti Tekla.
— Aivan oikein. Ainakin minulla ja lapsilla. Olemattomilla palvelijoilla ei ole yhtään huonoa ominaisuutta.
— Mutta hyviä ominaisuuksia sitä enemmän. Minä olen ollut ilman palvelijaa kesällä. Ensimmäisinä päivinä nautin tavattomasti, mutta kuta pitemmälle aika kului, sitä suuremmaksi kasvoi kaipuuni kotiapulaista muistellessa. Hän häämöitti mielessäni kaiken avun tuojana, epäitsekkäänä uhrautuvana kotihengettärenä. Silloin huomasin, mitä hän merkitsi koko perheelle, lapsille ja etenkin minulle. Kun minun itseni täytyi olla ensimäinen aamulla ja viimeinen illalla, niin silmäni aukenivat. Ja minkälaisia toimia sain tehdä!
— Olen keksinyt keinon, mitenkä nuo toimet jäävät kokonaan pois. Me ostamme osakkeet Töölössä, samanlaisessa talossa kuin se, jossa äitikin asuu. Nythän meillä on melkein riittävä summa.
— Etteikö meillä olisi taloutta ensinkään?
— Saamme ruokamme yhteisestä keskuskeittiöstä ja säästämme palvelijan elatuksen ja palkan.
— Sehän olisi ihanaa. Niissähän on pieni keittokomero, niin että saamme aamukahvimme ja vieraillemme mitä tahdomme. Joku siivooja saa käydä siistimässä ja silloin me olemme onnellinen suljettu perhepiiri, johonka vieras aines ei tuo levottomuuden aihetta.
— Eikä kukaan väitä, että historianlehtori alentuisi kirjoittamaan rakkausrunoja. Anun päivät ovat luetut tässä talossa.
— Anu menee naimisiin Sjögrenin kanssa.
— Sjögren parka! Mutta minä varoitan häntä. En voi nähdä ihmisen suinpäin syöksyvän perikatoon.