Nimestä kuulee, että Lotta oli vanhanaikainen, reilu ihminen. Hattua hän ei sietänyt sileille, jakaukselle kammatuille hiuksilleen. Muut pukimet sopivat yksinkertaiseen tyyliin. Kankaat olivat kotoisin kotipitäjästä, itse hän ne neuloi käsin. Hän kutoi sukkiinsa mustat, punajuovaiset varret ja harmaat terät. Nämä vaatteet olivat riippumattomia muodin vaihteluista ja melkeinpä ajanhampaastakin. Iso kirstu oli jo niin hyvin varustettu, että Lotta ei vähintäkään kärsinyt kalliinajan hinnoista, etenkin kun joululahjat täydensivät mitä mahdollisesti puuttui. Hänellä oli aina puhtaat ja eheät alusvaatteet, ja hauskat kuopiolaiset esiliinat loivat koko olennolle kodikkaan leiman. Silmälasit tekivät hänet enemmän isoäidin kuin palvelijan tapaiseksi.
Pankissa hänellä oli rahaa enemmän kuin kukaan aavisti, ja kuitenkin oli palkka aina ollut pienempi kuin toisilla.
Lotta alkoi uransa paimentyttönä lehtorin isän luona. Tämä oli ruununvoutina maalla ja perhe oli iso. Sittemmin Lotta kohosi lapsenhoitajaksi ja lopulta keittäjäksi. Ruununvoudin perhe oli hänenkin ainoa perheensä.
Työpäivä oli 14-16-tuntinen. Kaikki huolet painoivat Lotan harteita ja ilot heijastuivat hänen olennossaan. Kun tyttäret rakastuivat, rakastui Lottakin heidän sulhasiinsa. Hän suri heidän surunsa. Poikien ehdot tärvelivät hänen kesänsä ja ero syksyllä oli vaikein Lotalle.
Vähitellen hän sai uskotun perhepalvelijan oikeudet, määräili ja järjesti talossa kuin omassaan, sillä Sofia rouva oli epäkäytännöllinen, eikä välittänyt taloudesta. Lotta tiesi missä tavarat olivat, määräsi, mikä lehmä oli teurastettava, milloin lapset pitäisi rokottaa ja poikien hiukset leikata. Toisia palvelijoita hän piti tarkasti silmällä. Hän huomasi heti, kun joku oli vilpillinen ja laiska tai häijy eläimille.
Kun ruunuvouti kuoli ja Sofia rouva muutti naimattomien lastensa,
Amalian ja Ension, kanssa kaupunkiin, sai lehtori Lotan uuteen
kotiinsa. Hän olikin aina ollut Lotan lempipoika, jonka nuori rouva,
Tekla, oli kokematon, kiltti emäntä.
Kaupungin taloudessa oli Lotalla aluksi paljon vaikeuksia. Hän kokosi suuria varastoja, niinkuin maalla tehdään. Hän osti lihaa elukoittain, suolasi ja savusti. Leipiä leivottiin kuukausien varalta, keitettiin mämmiä ja pantiin kotiolutta. Tuli keittiössä paloi koko päivän ja yöllä hän poltti yölamppua varkaitten varalta, sillä he olivat hänen ainaisena pelkonaan.
Vähitellen hän mukautui kaupungin oloihin, säilyttäen kumminkin oman persoonansa entisellään.
Vaikein aika oli lasten ollessa pieniä, sillä silloin pidettiin lastenhoitajaa. Lotta ei oppinut koskaan sietämään kaupunkipalvelijoita, eivätkä nämä häntä. Oli alituisia selkkauksia ja ikävyyksiä. Teklan täytyi vähäväliä vaihtaa lapsentyttöjä tai koettaa rauhoittaa mieliä milloin milläkin. Mutta kun Eljas oli kaksivuotias, pyysi Lotta, että oltaisiin ilman toista "piikaa", niinkuin hän vanhaan tapaan sanoi.
Siitä asti oli rauha perheessä, niin kauan kuin Lotta oli talossa.