Parin viikon perästä kutsui lehtori Teklan huoneeseensa.
— Nyt saat nähdä, mihin järjestelmällinen työ on johtanut. Tiedäthän, että Pohjanmaalla on Suomen vakavin ja kunnollisin väestö. Luontokin karaisee siellä, pitkät talvet synnyttävät sitkeän ja kestävän luonteen ja revontulet ja kesäöitten kirkkaus selvittävät aivot. Kaupunkeihin ja tehdaspaikkoihin kokoontuu aina turmelusta. Sentähden päätin hankkia palvelijan maaseudulta, hiljaisilta lakeuksilta, joissa tasaiset joet virtaavat merta kohti. Mietin ensin härmäläisiä, he olivat tosisankareita vapaussodassa.
— Puukkojunkkarittaria! Kuinka sellainen sopisi keittäjättäreksi, jonka aina täytyy käsitellä veitsiä ja lihakirvestä?
— Senpätähden he juuri osaisivat käyttää veistä. Mutta Härmä on liian lähellä rautatietä. Sitten muistin, että minulla on tuttu nimismies Vetelissä. Kirjoitin hänelle tarkalleen vaatimukseni ja hän vastasi löytäneensä neljä tyttöä, joista jokainen täytti ehdot. Sähköitin että lähettäköön sen, jolla on nopein tajuntakyky. Joka nyt tuleekin.
— Mitenkä hän sen sai selville?
— Hän asetti pöydälle parikymmentä erilaista esinettä ja antoi tyttöjen vuoroon katsella niitä kolme sekuntia. Sillä, joka tämän jälkeen muisti luetella enin niistä, oli tietysti paras tajuntakyky. Ja se oli Josefiina Alapirtti, Ylä-Vetelistä.
— Minusta olisi tärkeämpää, että hän osaisi valmistaa kelvollisia kastikkeita.
— Hän tajuaa opetuksesi nopeasti ja varmasti. Kuule nyt, minkälainen hän on. Nimikin on tosireilu. Josefiina Alapirtti! Jos olisin pankkimies, antaisin varmasti luottoa sellaiselle nimelle. Sitäpaitsi hän on rehellinen, ahkera ja terve tyttö.
— Mitenkä sen tiedät?
— Pyysin nimismiestä hankkimaan sellaisen. Hän on suuri ihmistuntija ja pahantekijöiden vangitsija. Hän tuntee ihmiset vainullaan. Tämä Josefiina on hiomaton timantti. Hän ei ole oppinut, mutta ei myöskään tärveltynyt. Jylhä pohjolan luonto on hänen kasvattajansa ja hedelmälliset vainiot ovat tuudittaneet hänet viattomuuden uneen. Kymmenenvirranmaa on opettanut hänelle elämän taidon.