— Ehkä keisarinna tuo meillekin kahvia, koska hän on suvainnut herättää koko hovin? lisäsi Eljas unisena.
Josefiina oli ollut juhlallisen totinen tulostaan asti, mutta nyt hän laski tarjottimen pesupöydälle, istuutui tuolille Teklan kureliivin päälle ja kajahutti raikuvan naurun.
Lehtori kuiskasi Teklalle:
— Kyllä tästä vielä tulee hyvä. Timantti on varovasti hiottava.
Minusta hänen naurussaan kaikuu koskiemme jyrinä.
Josefiina tai Keisarinna, joksi pojat häntä kutsuivat, kotiutui pian taloon ja kaupunkilaisten tapoihin. Hänellä oli taipumusta ruoan laittoon ja muukin työ sujui reippaasti.
Jonkun päivän kuluttua hän ryntäsi Teklan luo puhuen hätäisesti:
— Keittiössä on ylhäinen sotaherra. Hän tahtoo kellarin avainta.
— Mitä ihmettä hän meidän kellarissamme tekee? kysyi Tekla ihmeissään.
— Hän sanoo olevansa puumies. Mitä se semmoinen on?
— Ahaa, nyt käsitän. Hän on palokuntalainen, joka kantaa halot kellarista keittiöön. Josefiina antaa hänelle puukellarin avaimen.