— Kuka sen toimitti?
— Pärkreenin serkku, joka on myöskin palokunnassa. Minä joudun palomestarin luo, Josefiinan silmät loistivat onnesta ja ylpeydestä.
— Saako Josefiina suuremman palkan?
— Eipä juuri, mutta siellä ei ole lapsia ja pyhänä voi käydä kaupungissa. He asuvat saaristossa, tässä lähellä. Menenhän nyt koettamaan. Pärkreenin serkku kehui sitä hyväksi paikaksi.
— Onko tämä serkku naimaton? Ehkä hänelläkin on viisi lasta?
— Ei ole. Pärkreeni pyysi minua nimipäivilleen, silloin kuin hän katui, ja siellä oli se serkku. Hänellä on kaunis jakaus vasemmalla syrjällä päätä, kiiltävät saappaat ja nahkainen vyö, jossa on solki.
— Niin, niin — komea kuin Vaasan entinen kuvernööri. Minä toivoin että Josefiina olisi kiintynyt meihin pitemmäksi aikaa.
— Herrasväki on ollut ystävällisiä, enhän minä valita kohtelua, mutta paistinuuni polttaa alta ja jättää yläpuolen raa'aksi. Lehtori on oikeen hyvä herra ja tietää entiset asiat, mutta ei nykyisiä päivällisaikoja. Ja kyökin korkkimatto on niin kulunut, että hävettää parempien tuttujen tullessa.
— Milloinka Josefiina tahtoo muuttaa? kysyi Tekla nopeasti, sillä hän huomasi, että suunpuhtaaksipuhumisen aika oli käsissä.
— Tämän toukokuun minä olen loppuun asti. Saahan rouva uusia toimistosta vaikka kuinka paljon.