— Kyllähän niitä saa, sanoi Tekla alakuloisesti. Hän tiesi, että kesäkuun alussa oli vain huonoja palvelijoita vapaana, jos ylipäänsä voi saada ketään, joka tulisi maansydämeen kesäksi. Vapaat palvelijat olivat enimmäkseen sellaisia, jotka eivät olleet tahtoneet seurata isäntäväkeään maalle.
— Minä pyytäisin todistusta, sanoi Josefiina keittiön ovelta.
Teklalla oli kova edessä, kun hänen täytyi odottaa lehtorin verkkaisen aterian loppumista, ennenkuin uskalsi kertoa Josefiinan muutosta.
— Mitä pidät Josefiinasta? alkoi hän.
— Minusta timantti on hiottu. Pohjanmaa on luovuttanut meille oikean aarteen, sanoi lehtori.
— Tiedätkö, ketä varten me olemme hioneet tämän jalokiven?
— Lehtori Sevisen kotia varten.
— Ei, vaan palomestarin rouvaa varten. Josefiina muuttaa ensi kuussa.
— Se ei käy päinsä. Meillä on etuoikeus häneen. Minä keksin hänet ja sinä loit hänestä taitavan ruoanlaittajan ja hyvän kotiapulaisen. Kutsu hänet tänne, niin vetoan hänen omaantuntoonsa.
Tekla poistui epäluuloisen näköisenä, mutta lähetti kuitenkin
Josefiinan lehtorin huoneeseen.