— Puhuitko hänen omalletunnolleen? kysyi Tekla myöhemmin.
— Luulen, että omatunto on muun hiomisen ohella tullut hiotuksi. Ennen muinoin patriarkaalisina aikoina olivat olot ihanteellisia. Isäntä oli kuin isä palvelijoilleen ja emäntä piti heistä hellän huolen. Molemminpuolinen rakkaus vallitsi.
— Muistatko, kun kävimme katsomassa Molière'n "Sievisteleviä hupsuja" Kansallisteatterissa? Siellä herrat antoivat palvelijoilleen selkään niin että suhisi. Olihan se isällistä.
— Tiedät, etten tarkoita sellaista raakuutta.
— Mutta mitenkä minä jaksan hankkia kotiapulaisen kesken kevät- ja muuttokiireitä?
— Ilmoita lehdissä. Vai tahdotko jonkun niistä toisista veteliläisistä?
— En millään ehdolla. Tahdon valmiiksi hiotun kiven, olkoon se sitten timantti tai rapakivi. Toiseksi tahdon kaupunkilaisen, joka on ennen nähnyt tulipaloja ja palokuntalaisia.
III.
OLGA.
Kesä tärveltyi kokonaan. Uusi palvelija kieltäytyi kantamasta vettä kaivosta, vaati liharuokaa, sillä kala oli hänen luontoaan vastaan ja itki iltasilla ikäväänsä. Heinäkuun palkan hän otti etukäteen ja matkusti kuun puolivälissä pois, jättäen kirjeen jälkeensä.